Tuhatvuotinen valtakunta 1-6

Johannes näkee enkelin, jolla on kädessään avain ja kahleet. Enkeli sitoo Paholaisen ja heittää hänet syvyyteen. Johannes kertoo, että Paholainen on sidottuna tuhat vuotta, minkä jälkeen hänet päästetään vapaaksi ja hän saa mellastaa vähän aikaa. Sitten Johannes näkee ne, jotka eivät tässä maailmassa ole palvelleet petoa. He virkoavat eloon ja hallitsevat yhdessä Jeesuksen kanssa tuhat vuotta. Johannes sanoo tämän olevan ensimmäinen ylösnousemus, ja onnittelee niitä, jotka ovat siitä osallisia. Heihin ei ole "toisella kuolemalla valtaa". Jae 14 kertoo toisen kuoleman tarkoittavan kadotusta, jonne Paholainen palvelijoineen kerran heitetään. Niitä, jotka nousevat ylös ensimmäisessä ylösnousemuksessa, ei siis uhkaa vaara joutua kadotukseen.

Kuvausta tuhatvuotisesta valtakunnasta on selitetty monin tavoin. Ns. kiliastit ymmärtävät tuhatvuotisen valtakunnan niin, että se tarkoitaa paratiisimaista aikaa, joka tulee maan päälle ennen viimeistä tuomiota ja kestää tuhat vuotta. Tuona aikana Perkele ei saa maailmassa toimia ja siksi maan päällä ei ole sitä pahaa, mitä Paholainen saa aikaan. Kaikkien on hyvä olla, koska Paholainen on sidottu. Uskossa Jeesukseen kuolleet nousevat haudoista ja hallitsevat maailmaa yhdessä Jeesuksen kanssa. Ongelmalliseksi kiliastien selityksen tekee se, ettei Uusi testamentti muualla puhu maanpäällisestä paratiisista. Esimerkiksi pitkässä puheessa, jonka Jeesus piti opetuslapsilleen lopunajoista (Mt 24, Mk 13 ja Lk 21), hän ei puhu mitään maan päälle tulevasta onnenajasta. Ennemminkin Uusi testamentti opettaa, että maailma muuttuu koko ajan pahemmaksi ja maailman pahuus loppuu vasta viimeisenä päivänä Kristuksen saapuessa. Tästä syystä mm. kirkkoisä Augustinus ja Luther torjuivat kiliastien tulkinnan. Augustinus ajatteli tuhatvuotisen valtakunnan tarkoittavan Kristuksen Kirkkoa. Kirkko julistaa Jeesuksen voittoa, joka teki tyhjäksi Perkeleen teot. Kirkon aarre on evankeliumi, joka vapauttaa ihmiset Paholaisen vallasta, ja koska Saatana voi tehdä vain sen, minkä Jumala sallii, Paholaisen voidaan sanoa olevan sidottu. Etenkin niillä alueilla, joilla Kirkko saa vapaasti julistaa evankeliumia, Paholainen on kuin kahlehdittu ja heitetty syvyyteen. Augustinuksen mielestä lukua tuhat ei pidä ymmärtää kirjaimellisesti: se kuvaa Kristuksen Kirkon aikaa, joka alkoi helluntaina ja päättyy Jeesuksen paluuseen. Luther yhtyi siihen, miten Augustinus tulkitsi kuvausta tuhatvuotisesta valtakunnasta.

Jeesuskin puhui Saatanan sitomisesta (Mt 12,29). Sillä hän tarkoitti voittoa, jonka hän Paholaisesta sai. Jeesus on vihollistaan vahvempi ja siksi Paholaisen toiminta on kiinni siitä, mitä Jeesus antaa hänen tehdä. Tuhatvuotisen valtakunnan kuvauksessakaan Paholaisen sitominen ei siis välttämättä tarkoita hänen toimintansa loppumista kokonaan. Kyse voi olla toiminnan rajoittamisesta. Jumala on sitonut Paholaisen ja siksi hän voi tehdä vain sen, mitä Jumala sallii. Esimerkiksi Suomessa Kristuksen Kirkko on saanut vapaasti julistaa evankeliumia vuosisatojen ajan. Augustinuksen tapa selittää näkyä tuhatvuotisesta valtakunnasta sopii siis hyvin omaan maahamme: Saatanan toiminta on ollut maassamme niin rajattua, että hänen voidaan sanoa olevan täällä kuin kahlehdittu.

On vielä kolmaskin mahdollisuus tulkita kuvaus tuhatvuotisesta valtakunnasta: Ehkä näky kuvaa sitä valtakuntaa, joka on nyt Jumalan luona taivaassa. Saatana on heitetty taivaasta ulos - niin kuin Ilm:n luvussa 12 kerrottiin - ja siksi Johannes saattaa sanoa, että Saatana sidottiin ja heitettiin syvyyteen. Jakeessa 4 Johannes kertoo nähneensä niiden sielut, jotka ovat jättäneet tämän maailman Kristuksen omina, ja sanoo heidän hallitsevan Herransa kanssa tuhat vuotta. Tämä sopii erinomaisen hyvin siihen, että tuhatvuotinen valtakunta on taivaassa. Kun Jumalan oma kuolee, hänen ruumiinsa lasketaan hautaan, mutta hänen sielunsa ei sinne jää. Hänen sielunsa menee taivaan kirkkauteen, missä Kristus hallitsee yhdessä perille päässeen seurakunnan kanssa. Eikä sinne Paholaisen valta enää yllä. Ensimmäinen ylösnousemus tarkoittaisi näin ollen sitä hetkeä, jolloin Jumalan lapsi jättää tämän maailman. Hänen sielunsa siirtyy Jumalan luo taivaaseen eikä hänellä ole enää vaaraa joutua kadotukseen. Augustinus oli varmasti oikeassa siinä, ettei tuhat vuotta tarkoita ajanjaksoa, joka kestää 1000 x 365 vuorokautta. Ilm:n luvut eivät yleensäkään kerro tarkkaa määrää, vaan niillä on muuta sanottavaa. Tuhat vuotta kuvaa ilmeisesti pitkää aikaa kertomatta tarkasti miten pitkästä ajasta on kyse. Luku muistuttaa myös siitä, että vaikka me emme tiedä ajanjakson pituutta, Jumala tietää. Hän on päättänyt, milloin se alkaa ja milloin päättyy. Muistamme myös, mitä Toisessa Pietarin kirjeessä sanotaan: "Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä" (2 Piet 3,8).

Mielestäni tämä on paras selitys näkyyn tuhatvuotisesta valtakunnasta. Johannes ei kerro kaukana tulevaisuudessa olevasta onnenajasta vaan siitä, mikä on Kristuksen oman osa kuoleman jälkeen. Tässä maailmassa Jumalan omat ovat taistelukentällä, mutta taistelu päättyy, kun kristitty jättää tämän maailman. Nyt Paholainen riehuu keskellämme, mutta kuoleman kautta siirrymme häneltä ulottumattomiin. Jumalan omaa odottaa kuoleman jälkeen valtakunta, jossa saa olla yhdessä Herran kanssa. Tämä oli valtava lupaus ensimmäisille kristityille, jotka elivät vainon keskellä. Paholainen oli heidän kimpussaan hirvittävällä tavalla. Heitä vietiin leijonien eteen, heille naurettiin ja heidät häväistiin. Johannekselle näytetty näky kertoo, miten heille tapahtuu tämän elämän jälkeen, jos he eivät kiellä Herraansa. Heidän sielunsa päässee sinne, missä Jeesus on. Siellä Paholaisen hyökkäyksiä ei enää ole eikä ole vaaraa joutua pois Jumalan omien joukosta. Ja vielä enemmän: Siellä saa yhdessä Jeesuksen kanssa hallita tätä maailmaa. Jeesuksen omista tulee niidenkin hallitsijoita, jotka tässä maailmassa ovat hallineet heitä ja langettaneet heille kuolemantuomion. Jeesus, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, johtaa tätä maailmaa kohti loppua ja tämän maailman johtamisesta kuolleet Jumalan omat pääsevät osallisiksi. Paavali tarkoittanee Filippiläiskirjeessä tätä samaa: "Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta." (Fil 1,23).

Viimeinen taistelu 7-10

Johannes näkee tämän maailman loppunäytöksen. Jumala päästää Perkeleen irti ja Paholainen hyökkää viimeisen kerran. Lienee kyse samasta hyökkäyksestä, josta on puhuttu jo luvussa 16 (16,16). Kuvauksessa on nähty suursota, joka puhkeaa juuri ennen Jeesuksen paluuta. Voi olla, että Paholainen onnistuu saamaan aikaan sodan, jossa maailma palaa pahemmin kuin koskaan ennen. Yhtä hyvin kuvaus voidaan ymmärtää taisteluna, jossa Paholainen ottaa käyttöönsä viimeisetkin voimansa eksyttääkseen ihmisiä ja tuhotakseen Jumalan seurakunnan. Tähän viittaa jakeen 9 maininta pyhien leiristä ja rakastetusta kaupungista. Rakastettu kaupunki tarkoittanee Jumalan valtakuntaa ja siihen kuuluvia vastakohtana Ilm:ssa mainitulle Babylonille, joka kuvannee Paholaisen valtakuntaa. Jakeessa 8 mainitut Gog ja Magog mainitaan myös Hesekielin kirjassa (Hes 38 ja 39). Emme varmuudella tiedä, keitä Hesekiel heillä tarkoitti. Ehkä hän puhui skyttalaisista, jotka uhkasivat Israelin kansaa. Myöhemmin juutalaisuudessa Gogin ja Magogin ymmärrettiin tarkoittavan kaikkia niitä kansoja, jotka uhkasivat valittua kansaa. Ilmeisesti tätä myös Johannes tarkoittaa: Gog ja Magog kuvaavat kaikkia niitä Paholaisen palvelijoita, jotka juuri ennen Jeesuksen paluuta hyökkäävät Kristuksen Kirkkoa vastaan.

Viimeinen taistelu on kova. Paholainen saa paljon väkeä puolelleen ja tekee kaikkensa voittaakseen sodan. Johannes ei kuvaa taistelun yksityiskohtia, mutta lopputuloksen hän kertoo: tuli lankeaa taivaasta ja lyö Paholaisen joukot. Jeesus on Voittaja ja sen tietää jokainen sinä päivänä, kun Paholainen on viimeisen taistelunsa hävinnyt. On tämän maailman loppu ja Perkele heitetään helvettiin, josta nyt käytetään nimitystä tulinen järvi. Siellä ovat myös Paholaisen palvelijat, peto ja väärä profeetta, eikä heidän vaivansa lopu koskaan. Paholainen palvelijoineen on saanut palkkansa, ja palkka on ikuinen kuolema.

On niitä, jotka sanovat, ettei helvetti ole loputon: se kestää jonkin aikaa ja sitten ne, jotka sinne ovat juotuneet, lakkaavat olemasta. Raamattu opettaa toisin. Taivas on ikuinen ja niin myös helvetti. Johanes kuvaa kadotusta ja sanoo: "Aina ja ikuisesti."

Viimeinen tuomio 11-15

Johannekselle näytetään viimeinen tuomio. Hän näkee Jumalan valtaistuimella ja kaikki ihmiset Kaikkivaltiaan edessä. Elämän kirja avataan ja kaikki tuomitaan sen mukaan, mitä kirjaan on kirjoitettu. Kukaan ei pääse tuomiota pakoon. Johanneksen aikana - kuten kauan hänen jälkeensäkin - merillä kuolleet haudattiin mereen. Johannes näkee, että hekin nousevat ylös tuomiolle. Toinen mahdollisuus tulkita maininta merestä on se, että meri kuvaa kuolemaa (ks. Ilm 21,1 ja sen selitys). Niiden sielut, jotka eivät ole kuoleman jälkeen päässeet taivaaseen, ovat menneet paikkaan, jota Johannes nimittää "Kuolemaksi ja Tuonelaksi". Sekin luovuttaa kuolleet viimeiselle tuomiolle. Koko ihmiskunta seisoo Jumalan valtaistuimen edessä ja tuomio alkaa.

Johannes kuvaa sitä hetkeä, josta puhumme, kun tunnustamme uskovamme "ruumiin ylösnousemukseen". Kun ihminen kuolee, sielu ja ruumis erkanevat toisistaan: ruumis lasketaan hautaan, mutta sielu ei sinne jää. Viimeisenä päivänä ruumis ja sielu yhtyvät jälleen: astumme Jumalan tuomiolle siinä ruumiissa, jonka Jumala on meille antanut. Viimeisenä päivänä tapahtuu jokaiselle ihmiselle samaa kuin pääsiäisaamuna Jeesukselle. Hauta tyhjeni ja Jeesuksen sielu pukeutui ylösnousemusruumiiseen. Paavali puhuu ylösnousemuksesta tarkemmin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 15. luvussa.

Johannes kertoo, että kukin tuomitaan tekojensa mukaan. Onko tämä ristiriidassa sen kanssa, että sanomme niiden pelastuvan, jotka uskovat Jeesukseen? Ristiriitaa ei ole. Kaikki maailman ihmiset tuomitaan viimeisellä tuomiolla tekojen mukaan. Kukaan ei ole synnitön ja siksi jokaisella on pahoja tekoja esiteltävänä Jumalalle. Ne, jotka ovat ilman Vapahtajaa, ovat Jumalan edessä synteineen ja heidät tuomitaan syntiensä takia. Niillä, joiden turvana on syntien Sovittaja, ei ole syntejä Jumalan edessä - kaikki synnit on Jeesuksen takia annettu anteeksi ja minkä Jumala on anteeksi antanut, sitä ei hänen silmissään enää ole. Näin vain se, joka uskossa omistaa Jeesuksen ja hänessä Jumalan armon, kestää viimeisenä päivänä Jumalan kasvojen edessä. Paavalikin sanoi, että tuomio tapahtuu tekojen mukaan, ja kuitenkin opetti vain sen pelastuvan, joka turvautuu Jeesukseen (Room 2,6).

Luther puhui autuaasta vaihtokaupasta. Jeesus otti kantaakseen meidän syntimme ja sen rangaistuksen, jonka olemme ansainneet. Kaiken tämän me annoimme Jeesukselle. Jeesus antoi meille oman synnittömyytensä, puhtautensa ja pyhyytensä. Kun on Jeesuksen oma, omistaa kaiken sen hyvän, mitä Jeesus on ja mitä hän on tehnyt. Oma pahuus ja omat pahat teot on annettu Jeesukselle. Kun siis Jumala katselee Kristuksen omaa, hän näkee vain Poikansa pyhyyden ja hänen hyvät tekonsa. Näin Jeesuksen omalla ei ole pahoja tekoja, joista hänet tuomittaisiin. Niiden sijaan ovat Jeesuksen hyvät teot.

Niille, jotka tulevat tuomiolle ilman Pelastajaa, käy huonosti. He eivät pyhän Jumalan edessä kestä ja heitä odottaa pahin tuomio. Heidät heitetään tuliseen järveen, siihen samaan paikkaan, missä Paholainen on. He ovat tässä maailmassa kuuluneet - ehkä tietämättään - Perkeleen omien joukkoon, ja heidän osansa on sama kuin herransa osa.