Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Kivet puhuvat: Argeologia ja Raamattu

1. Mitä arkeologia on?

Arkeologia on tieteenhaara, jossa tutkitaan menneiden aikojen elämää ja kulttuuria. Raamatun arkeologialla tarkoitetaan lähinnä Palestiinan alueella, mutta myös muualla Lähi-Idässä tapahtuvaa kaivaustoimintaa, joka tuo valoa Raamatun aikojen historiaan.Nykyaikainen arkeologi ei ole mikään aarteenetsijä tai onnenonkija, vaan perusteellisen kulutuksen saanut tiedemies, joka tekee kenttätyötä kuukauden tai pari vuodessa ja lopun ajan tutkii ja opettaa yliopistossa.

Pyhän Maan arkeologian juuret ulottuvat 1800-luvun loppupuoliskolle. Ehkä merkittävimpänä uranuurtajana voidaan pitää Sir Flinders Petrietä joka v. 1890 oivalsi rauniokummun kerrostuneisuuden merkityksen. Toinen alkuajan voimahahmo oli William F. Albright, jonka oppilaina useat aikamme johtavat arkeologit ovat olleet. Myös suomalainen Aapeli Saarisalo kuuluu hänen oppilaisiinsa. Tällä hetkellä johtava suomalainen arkeologi on Mikko Louhivuori, jonka tekeillä oleva väitöskirja käsittelee varhaispronssikautisen kulttuurin alkuvaiheita Palestiinassa.

Arkeologin kenttätyössä tärkeimpänä kohteena ovat rauniokummut eli tellit. Vapaaehtoisten kaivajien avulla tunkeudutaan kesäisin tellien uumeniin. Aluksi tehdään kummulla pinnallinen kartoitus ja pyritään paikantamaan tärkeimmät alueet. Seuraavaksi saatetaan puhkaista syvä läpileikkaus, josta nähdään kummulla päällekkäin olevat kerrostumat. Nämä ovat syntyneet vuosisatojen ja -tuhanten kuluessa samalle paikalle aina edellisten raunioiden päälle rakennetuista uusista asutuskerrostumista. Varsinaista kaivaustyötä varten valittu alue ruudutetaan n. 5 x 5 m alueisiin ja välille jätetään metrin levyinen kannas. Ruutuja ryhdytään kaivamaan tasaisin kerroksin ja kaikki löydetty materiaali otetaan talteen ja rekisteröidään. Löydöt voivat olla vanhoja rahoja, koruja, aseita, hautoja, seinä- ja muurirakennelmia sekä ennen kaikkea saviastioiden sirpaleita eli keramiikkaa. Nämä sirpaleet ovat tärkein arkeologinen kello, sillä kunakin aikakautena tehtiin yleisimpiä käyttöesineitä oman aikakauden muodin mukaan. Poltettu savi on häviämätöntä ja asiantuntija lukee uskomattoman paljon astian muodosta, väristä, koosta ja polttotavasta.



2. Todistaako arkeologia Raamatun oikeaksi?

Raamatun arkeologia tutkii Raamatun ajan tapahtumia. Rauniokumpujen paikantamisessa käytetään apuna paikannimitutkimusta eli toponomiaa, tutkitaan kaikki kirjallisissa lähteissä esiintyvät viitteet ja seudun maantieteelliset erityispiirteet. Usein tärkein apuväline on Raamattu, sillä se on tallettanut erityisen paljon tällaista tietoa ja se on osoittautunut luotettavaksi.

Kaivauksista pystytään päättelemään, minä aikakausina kyseisellä seudulla on ollut asutusta, mihin ajoittuvat erilaiset hävityskerrostumat ja millainen asukkaiden sivistystaso on ollut. Sen sijaan useinkaan ei pystytä varmuudella ratkaisemaan, keitä asukkaat olivat ja kuka suoritti hävityksen. Joskus asutuskerrostumia on vaikea erottaa toisistaan, kun esim. samaa rakennusmateriaalia on käytetty useampaan kertaan. Joskus eroosio on kuluttanut asutuksen jäljet lähes olemattomiin. Tällaisista syistä esim. Joosuan aikaisen Jerikon hävittämistä ei ole kyetty kunnolla selvittämään.

Vanhojen tekstien löytyminen antaa arkeologille erityisen paljon tietoa. Vastikään tehdyt Eblan löydöt valaisevat aikaa kolmannella esikristillisellä vuosituhannella. Lähemmäs patriarkkojen aikaa sijoittuvat egyptiläiset kiroustekstit 1900-luvulta eKr. Näissä ja monissa muissa teksteissä esiintyy samoja henkilö- ja paikannimiä kuin Raamatussa. Erityisesti Marin ja Nuzin kaupunkien löydöistä on nähtävissä kuvauksia ajan tavoista, joille löytyy rinnakkaisilmiöitä Raamatun tapahtumissa. Arkeologia siis tuo lisävaloa Raamatun historiallisen taustan ymmärtämiseen. Otsikon kysymykseen "Todistaako arkeologia Raamatun oikeaksi?" vastaisin kuitenkin: ei todista. Arkeologia ei todista Raamattua oikeaksi eikä vääräksi. Raamattu on oikea ja tosi ilman arkeologian todistusta. Sen sijaan arkeologinen tutkimus lisää huomattavasti tietoamme Raamatun ajan tapahtumista ja elämästä. Esim. Raamatun antamat maantieteelliset tiedot ovat niin runsaita ja paikkansapitäviä, että se on monin paikoin tärkein informaatiolähde vanhoja asioita tutkittaessa. Kaikilta osin perinteinen näkemys asioiden kulusta ei vastaa sitä, mikä kaivaustyössä tulee esille. Tällöin joudumme joko tarkistamaan raamatuntulkintaamme tai jättämään kysymykset toistaiseksi avoimiksi. Israelilaisten suorittama Luvatun Maan valloitus on esimerkki tällaisesta. Vanhastaan on ajateltu, että Joosuan johdolla tapahtunut valtaus oli nopea ja heti koko maan kattava. Nykyinen tutkimus on osoittanut tämä tulee kyllä Raamatun teksteistäkin selvästi esille - että tapahtumasarja oli pitkä ja monivaiheinen. Sotaisa se kyllä oli, mutta siihen sisältyi myös rauhanomaisia vaiheita ja se jäi loppujen lopuksikin keskeneräiseksi.



3. Palestiinan arkeologiset kaudet

Jotta voisi paremmin ymmärtää Raamatun tapahtumien sijoittumista yleiseen historiaan, luon seuraavaksi katsauksen arkeologisiin kausiin. Kyseisen jaottelun aikarajat perustuvat Egyptin historiaan, josta on olemassa paljon enemmän tietoa kuin muinaisesta Palestiinasta.

Kivikausi n. vuoteen 4000 saakka

Kivikauden ihmisen asuinsijoja on löydetty mm. Gennesaret-järven eteläpään tuntumasta. Jordanin laakson seutu on yksi maailman vanhimpia ihmisen asuttamia paikkoja. Jerikoa pidetään tällä hetkellä maailman vanhimpana kaupunkina ja sen alkuvaiheet ovat nuorimmalla kivikaudella eli neoliittisella kaudella vuosien 8000-7000 eKr paikkeilla. Kivikauden loppua lähestyttäessä ihminen oppii saviastioiden valmistamisen. Kuparikivikausi eli khalkoliittinen kausi n. 4000-3000 eKr

Kauppasuhteet vilkastuvat. Palestiinassa huomattavin kulttuurialue on Beerseban seudulla vallinnut ns. ghassulilainen kulttuuri. Kesällä 1984 alueella on suoritettu kaivauksia Shiqmin -nimisessä khalkoliittisessa kylässä. Työhön osallistui myös muutamia suomalaisia.



Varhaispronssikausi n. 3000 - 2000 eKr

Pronssikauden alku on suurten muinaisten kulttuurien syntyaikaa. Kuparin ja tinan seoksesta valmistetut pronssiset aseet ja työkalut tekevät monia uusia asioita mahdollisiksi. Kirjoitustaito keksitään ja ihmiset hakeutuvat yhä enemmän kaupunkimaiseen asumismuotoon. Savenvalamisessa pyörä eli dreija helpottaa työtä ja lisää saviastioiden merkitystä. Palestiinan alueella on useita suuria kanaanilaiskaupunkeja, mm. Megiddo, Beit Shean, Ai, Laakis ja Geeser. Näistä osa on Egyptin hallinnassa.



Keskipronssikausi n. 2000 - 1500 eKr

Raamatun tapahtumat ovat kytkettävissä historian kulkuun keskipronssikaudelta alkaen. Tämä on patriarkkojen aikaa. Aabrahamin vaellus lienee liittynyt suureen amorilaisten kansojen muuttoaaltoon toisen esikristillisen vuosituhannen alkupuolella. Tältä ajalta on Egyptistä löydetty Sinuhe - nimisen upseerin seikkaperäinen matkakertomus, joka ulottuu myös Palestiinan alueelle. Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen on saanut tästä aiheensa, mutta romaani on sijoitettu 1300-luvun maailmaan. Keskipronssikauden jälkimmäinen puolisko on hyksojen aikaa: Pohjoisesta tuleva, sotaisa, hevosia ja vaunuja käyttävä kansa valloittaa sekä Palestiinan että Egyptin alueen. Tähän sekavaan aikaan liittyy Joosefin historia.



Myöhäispronssikausi n. 1500 - 1200

Hyksojen aika päättyy ja Egypti nousee uuteen kukoistusaikaan uuden kuningaskunnan faaraoiden myötä. Tältä ajalta on useita egyptiläisiä tekstejä, joiden sotakuvauksista on pääteltävissä paljon ajan historiasta. Yksityiskohtaisin kuvaus on Thutmoses III:n sotaretkistä. Niiden perusteella voidaan Palestiinan karttaa piirtää hyvin täsmällisesti ja päästä kurkistamaan Lähi-Idän maailmaan 1400-luvulla eKr. Viimeiset suuret faaraot ovat Ramses II ja hänen poikansa Merneptah 1200-luvulla eKr. Edellinen rakennutti suuria kaupunkeja Niilin suistoalueelle ja käytti työssä mm. hapirut-nimistä kansaa. Jälkimmäinen mainitsee sotaretkillään ensimmäisen kerran historiassa sanan Israel. Olemme tulleet Exoduksen eli Egyptistä lähdön ja Luvatun Maan valloituksen aikaan.



Rautakausi n. 1200-586 eKr.

Maan valloituksen ajalta on paljon arkeologisia löytöjä, jotka kertovat kaupunkien tuhoutumisesta ja uuden kulttuurin alkamisesta. Paikalliset kananilaiset kaupunkivaltiot tunsivat raudan käytön ennen maahan tunkeutuvia israelilaisia ja edustivat muutenkin verraten korkeaa kulttuuria. Israelilaisten keramiikka on aluksi karkeatekoisempaa ja vaatimattomampaa kuin paikallisten asukkaiden tekemä. Israelilaisten kanssa samoihin aikoihin tapahtui monia muitakin kansainvaelluksia. Egyptin ja Palestiinan rannikoille tuli ns. merikansoja, joihin kuuluivat mm. filistealaiset. Näistä israelilaiset saivat naapurin ja tappelupukarin useiden vuosisatojen ajaksi. Kuningasten ajalta on arkeologisia kaivauksia nähtävissä erittäin runsaasti. Salomon suuret rakennusprojektit Haasorissa, Megiddossa ja Geeserissä (1 Kun 9:15) on kaivettu esiin. Laakiin kaivaukset kertovat monia yksityiskohtia tuon Juudan varustetun kaupungin taisteluista sekä assyrialaisia vastaan v. 701 eKr (Jes 36:1,2) että babylonialaisia vastaan v. 586 eKr. Jerusalemissa voidaan kävellä Hiskian rakennuttamaa tunnelia pitkin (2 Kun 20:20) tai katsella samalta ajalta peräisin olevaa muurin kulmaa nykyisen Vanhan kaupungin juutalaiskorttelin alueella. Daanissa voidaan seistä Jerobeam I:n rakennuttamassa kaupungin portissa ja ihmetellä suurta alttarirakennelmaa (1 Kun 12:29). Samarian kaupungin raunioilla matkailijan silmien edessä on Israelin kuninkaiden Omrin ja Aahabin kätten jäljet (1 Kun 16:24 ja 29). Luetteloa voisi jatkaa pitkälle.

Rautakauden lasketaan päättyvän Jerusalemin hävitykseen v. 586. Seuraavia ajanjaksoja ei kutsuta enää metallien nimillä, vaan niistä käytetään nimiä persialaisaika (586-330 eKr), hellenistinen aika (330-63 eKr) ja Rooman aika (63 eKr - 330 jKr). Uuden testamentin ajan arkeologiset löydöt ovat lähinnä Herodes-suvun suuria rakennushankkeita. Syykarin kaivo Nabluksessa tai Pietarin kodin rauniot Kapernaumissa antavat tuulahduksen Jeesuksen ajalta. Muuten noista muutamista vuosista on jäänyt verraten vähän sellaisia dokumentteja, joita arkeologisesti voidaan ajoittaa juuri Jeesuksen toimintakaudelle. Mielenkiintoisimpia on Kesareasta löydetty kivipaasi, johon on hakattu Pontius Pilatuksen nimi. Sen löytyminen ankkuroi samalla uskontunnustuksessamme olevan ainoan aikahistoriallisen viitteen lujasti Palestiinan maaperälle sekä yleiseen ajanhistoriaan.



Jälkikirjoitus

Artikkelin kirjoittaja, rehtori Eero Junkkaala, johtaa Suomesta Israeliin tehtäviä arkeologisia kaivausmatkoja. Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa häneen yhteyttä Suomen Raamattuopistolle, os. Helsingintie 10. 02700 Kauniainen, puh. 90-5050177.