Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Kirkko - valmistuva rakennus

Kirkkoa ja seurakuntaa sanotaan usein Kristuksen ruumiiksi tai morsiameksi. Useille meistä ajatus Kirkosta valmistuvana rakennuksena on vieraampi ja tuntemattomampi. Tämä vertauskuva tuo kuitenkin Kirkosta esiin erään tärkeän puolen, joka usein unohdetaan: Ei Kirkko vielä ole valmis, se täydentyy hetki hetkeltä, mutta vasta Kristuksen toisessa tulemuksessa se on sellainen, johon sen kehitys on tähdännyt.

Myös toinen, meitä jokaista koskettava piirre aukeaa ajatuksesta "Kirkko - valmistuva rakennus": jokainen meistä saa olla mukana tässä rakennustyössä, paitsi elävänä kivenä, myös rakentajana. Jos Kirkon tulevaisuus olisi yksin niiden varassa, joille maksetaan palkkaa evankeliumin asialla olemisesta, huonosti taitaisi Jumalan asialle käydä täällä maan päällä.

Ohjelmaamme on tälle illalle merkitty kolme raamatunkohtaa, joista löydämme lisätietoja tästä valmistuvasta rakennuksesta.



Ps 118

Jakeessa 22 on Jeesuksen uhrikuolemaan sovellettu ajatus kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät. Kulmakivi ei sanana ole kovin hyvä. Se tuo mieleemme perustuksessa, sen kulmassa, olevan kiven. Tällaisesta kivestä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan kulmakivellä tarkoitetaan kiveä, joka laitetaan paikalleen viimeiseksi holvikaareen ja jonka varassa se seisoo (tai kaatuu).

Kulmakiven tilalle onkin ehdotettu "päätöskivi" -sanaa, mutta se on tuskin sen havainnollisempi kuin kulmakivikään.

Tämä psalminjae on yksi esimerkki siitä, kuinka Jumala voi käyttää historiaa ilmoituksensa kirkastajana. Tämän päivän talosta puhuessamme ottaisimme vertauskohdaksi ehkä perustuksen.

Ajatus Jumalasta ja Kristuksesta uskomme perustuksena on aivan oikea, esimerkkinä voisi ottaa vaikkapa Bo Giertzin kirjan Kalliopohja. Myös tämä tästä päivästä otettu esimerkki toimii.

Mutta mitä erikoista löydämme tästä Psalmin sanasta? Se kertoo meille siitä, kuinka omien tekojen ja maallisten arvioiden varaan voi rakentaa, mutta lopulta tärkein jää puuttumaan: se kivi, joka pitäisi rakennelmamme pystyssä ja tekisi siitä lujan. jää uupumaan, jos emme ota Kristusta siihen. Rakennelmamme pystyssäpitäminen vaatii paljon energiaa, emmekä voi jatkaa rakentamista.

Näin käy myös kirkolle ja seurakunnalle: jos sen työ ei nojaa Kristukseen ja Hänen työhönsä, ei mitään pysyvää synny. Touhua ja toimintaa saattaa olla paljonkin, mutta se ei johda mihinkään, rakennustyö seisoo, kun keskeisin osa puuttuu.



Jes 28

Jae 16 on lähes sama, kuin äsken käsittelemämme Psalmien kohta. Profeetta sanoo, että ainoa todellinen pelastus tulee Herralta. Se uskonnollisuus, jota Jerusalemissa, juutalaisten uskonnollisessa keskuksessa harjoitettiin, ei tule todellisen koetuksen keskellä kestämään.

Tuo perustus, jonka Jumala laskee, on niin vahva, ettei edes kuolema pysty sitä kumoamaan tai edes horjuttamaan. Kaikki muu, olipa se kuinka lujaa ja arvokasta, menettää voimansa kuoleman edessä, vain Jumalan laskema perustus pysyy.

Vieläpä enemmän: vasta kuolemassa, aikojen lopulla, Jumalan laskeman perustuksen varaan rakennettu rakennus tulee täydelliseksi. Kun muut rakennukset katoavat ja sortuvat, Jumalan rakennus pysyy ja täydellistyy.



Ef 2

"Ja Hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä" (jae 22).

Paavali käyttää kuvaa, josta voisi sanoa, että kristityt ovat tiiliä tai kivilohkareita, jotka Pyhä Henki ikään kuin laastina yhdistää yhdeksi rakennukseksi. Pyhää Henkeähän kutsutaan yhdyssiteeksi kristittyjen välillä.

On suorastaan mahdotonta ajatella, että kaikki erilaiset kristityt ja erilliset kirkkokunnat kerran muodostavat yhden ehjän kokonaisuuden.

Meille täällä ajassa kirkkojen ja kirkkokuntien erilaiset opit ja riidat ovat jatkuva surun aihe. Miksi kristityt eivät voi olla ystäviä tai ainakin hyvänpäivän tuttuja toisilleen? Eikö todistus Kristuksesta tuhoudu, kun emme pysty elämään Jeesuksen tarkoittamalla tavalla? Kuka tai mikä kirkko on oikeassa? Pelastuvatko ne ja ne?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy. Mutta muutamia viitteitä tulevaisuudesta voimme nähdä.

Uskonpuhdistaja Martti Lutherilta kysyttiin, pelastuvatko kirkkoisät, jotka aluksi olivat Kirkon yhteydessä, mutta vanhempana luopuivat oikeasta uskosta ja tulivat tavalla tai toisella harhaoppisiksi. Luther vastasi: "Ne pelastuivat, jotka kuolemansa hetkellä huusivat avuksi Kristusta". Näin on myös tänään: vain sellainen kivi, joka haluaa olla Kristuksen pelastama, voi sopia taivaalliseen rakennukseen, jota olemme rakentamassa.

Toiseksi on hyvä muistaa, että Jumalalla on käyttöä hyvin erilaisille kiville. Taivaallisessa temppelissä ei ole kahta täysin samanlaista kiveä. Tuo temppeli on siitä erikoinen, että sen jokainen kivi sopii vain yhteen paikkaan. Jos haluaisin, kuten usein teemme, täyttää jonkin toisen paikan Jumalan rakennuksessa, kuin sen, johon Jumala haluaisi minut laittaa, epäonnistun.

Etsikäämme siis oma paikkamme Jumalan työstä. Ei niin, että haluamme olla kuin joku toinen, vaan niin, että haluamme olla juuri sitä, mitä Jumala haluaa meidän olevan. Se, mitä olet, ei koskaan ole vähäpätöistä, vaikka ehkä niin ajatteletkin, vaan suuriarvoisinta, mitä on olemassa. Tärkeintä on olla elävä kivi Jumalan suunnitelmassa, ei kuollut kivi omissa suunnitelmissa.