- joitakin virikkeitä keskusteluun
 

Päälähteeni on seuraava tutkimus: Jürgen Diestelmann, Studien zur Luthers Konsekrationslehre. 1980, omakustanne, tilattavissa osoitteella : Pfarramt Brüdern - St. Ulrici, Alter Zeughof 3, 3300 Braunschweig, Deutschland

Artikkeli "Der Fall Besserer" julkaistu myös : Lutherische Blätter 84 (1965)

Pari viikkoa ennen Lutherin kuolemaa vuonna 1546 uskonpuhdistaja joutui selvittelemään kuumaa kiistaa. Eräs pappi oli kadottanut ehtoollista jakaessaan yhden siunatuista leivistä ja antanut tilalle siunaamattoman. Kun hän ehtoollisen vieton päätyttyä oli löytänyt siunatun leivän, hän pani sen takaisin siunaamattomien joukkoon. Asiaa pahensi vielä se, että pappi oli sanonut kauhistuneille maallikoille, ettei asialla mitään väliä ole. Joka tapauksessa ehtoollista nauttineet maallikot nostivat asiasta suuren hälyn. Juttu tuli vanhan Lutherin puitavaksi. Pastorin nimi oli Adam Besserer. Hän oli muuten hoitanut virkaansa moitteettomasti ja saanut siitä tunnusta. Lähteet on lueteltuna Diestelmannin artikkelissa.

Lutherin ensireaktio on raju. "Hän halveksii Jumalaa ja ihmisiä ja on uskaltanut pitää siunattuja ja siunaamattomia ehtoollisleipiä samanarvoisina! Siksi hänet on yksinkertaisesti ajettava ulos seurakunnistamme. Menköön omien zwingliläistensä luo. Ei häntä tarvitse meidän vankiloissamme pitää, meille vierasta miestä, jota ei pidä uskoa vaikka hän vannoisi valankin. "

Ehtoollisleivät, joista osa oli siunattuja ja osa siunaamattomia, oli paikkakunnalla poltettu ja Luther kiittää ratkaisua oikeaksi.

Besserer katui ja vannoi menetelleensä, nuori ja kokematon pappi kun oli, ehtoollista kohtaan tuntemansa kunnioittavan kauhun vallassa. Tätä sopii asiakirjojen valossa epäillä, koska hän oli vastannut maallikoille, ettei asialla ole mitään väliä. Häntä kuulusteltiin ja hädissään hän teki kaikkensa sanoutuakseen irti sakramenttilaisten harhasta. Nuoren papin tilannetta helpotti se, että hän ei sanallakaan opillisesti puolustanut erehdystään. Kun häntä tutkittiin, hän osoittautui hyvin tietämättömäksi opillisissa asioissa. Alemmat esimiehet esittivät hänelle lyhyttä vankeutta ja sitten siirtoa toiseen seurakuntaan saman herttuakunnan alueella. Asia siirrettiin Lutherille, joka sai kirjeen pari päivää ennen kuolemaansa. Vastata hän ei ilmeisesti enää ehtinyt. Melankton puolsi alempien tutkijoiden ehdotusta, ja kahden viikon vankeus lienee tullut päätökseksi.
 

Bessererin tapauksessa oli kysymyksessä ehtoollisaineiden käsittely ehtoollisen aikana. Miten Luther suhtautui kysymykseen ehtoollisaineista Herran aterian jälkeen käy ilmi tapaus Wolferinuksesta.

Pastori Wolferinus oli aiheuttanut riitaa Lutherin syntymäkaupungissa Eislebenissä. Hänen mukaansa siunattu leipä ja viini olivat ehtoollisen jälkeen pelkkää leipää ja viiniä. Näin Wolferinus: "Ehtoollisenvieton ulkopuolella ne eivät ole sakramentti vaan pelkkä elementti. On siis karkea harha väittää, että jäljelle jäänyt viini, leipä tai kastevesi olisi sakramentti sen toimittamisen ulkopuolella."

Luther tarttui asiaan rajusti: (Diestelmann 1980,32): "Wolferinus ei ilmeisesti ollenkaan tajunnut, millaisia vaarallisia kysymyksiä hän herätti pohtiessaan sakramentaalisen läsnäolon päättymistä elementeissä. Hän saattoi itsensä vakavasti sellaisten epäilyjen kohteeksi, että hän oli zwingliläinen ja sakramentin halveksija. Ennen kaikkea on tämän Lutherin kirjeen äärellä tärkeää nähdä, että hän asettaa Wolferinuksen seurattavaksi Wittenbergissä sovelletun käytännön. Wittenbergissä jäljelle jäänyt sakramentti nautittiin, niin ettei ollenkaan tarvitsisi asettaa loukkaavia ja vaarallisia kysymyksiä. Näihin kysymyksiin Wolferinus vielä tukehtuisi, ellei tulisi taas järkiinsä."

Lutherin mukaan sakramentti pitää siis toimittaa ja viettää niin, että ei ollenkaan tarvitse esittää kysymyksiä, joihin emme osaa vastata. Tämä merkitsee kaikkien ehtoollisaineiden nauttimista aterialla ja vielä kalkin tarkkaa huuhtelemista. Määritelmä on selkeä: "Me siis määrittelemme sakramentaalisen aktion eli ajan seuraavasti: Se alkaa Herran rukouksen alussa ja kestää niin kauan, että kaikki ovat olleet ehtoollisella, juoneet maljan ja syöneet leivän, kansa on päästetty menemään ja astunut pois alttarilta. Näin olemme turvassa ja vapaita loppumattomien kiistakysymysten aiheuttamasta jahnaamisesta ja loukkaamisesta."

Mikäli jotakin jää ylitse, ehtoollisen toimittajien on jaettava se keskenään. Yhden ei pidä nauttia kaikkea viiniä, jotta ei syntyisi vaikutelmaa, että sakramenttia kohdellaan arvottomasti. Ehtoolliselta voidaan ottaa ja viedä sairaille ja kuoleville.
 

Toisaalla Luther vetää ankaran rajan katolisen kirkon harhoihin. Ehtoollista ei ole annettu palvottavaksi jumalanpalveluksen ulkopuolella. Tässä hän puhuu usein tavalla, joka näyttää olevan ristiriidassa kaiken yllä sanotun kanssa. On kuitenkin syytä nähdä, että Luther kävi kahden rintaman sotaa. Toisaalla olivat paavilaiset, toisaalla zwingliläiset. Näiden välissä Luther puolusti väkevästi kunnioittavaa suhtautumista Herran ehtoolliseen, jota emme kykene järjellä käsittämään.
 

Johtopäätöksiä:

Lutherin opetus ehtoollisaineiden käsittelystä on pahasti unohtunut. Svebilius torjuu katolisen kirkon harhan jyrkästi, mutta Besserer ja Wolferinus ovat saaneet lukemattomia seuraajia luterilaiseksi kutsutussa kirkossa. Vastakkaista käsitystä pidetään korkeakirkollisena harhana ja katolilaisuutena.

Luther on asiassa syvästi vakavissaan. On arveluttavaa noin vain sivuuttaa uskonpuhdistajan kanta. Eikö meillä ole muutenkin tarpeeksi epäselvää suhtautumista Herran alttarin sakramenttiin ja Kristuksen todelliseen läsnäoloon siinä? Meille ei maksa mitään se, että seuraamme Lutherin opetusta. Kenenkään ei ole pakko siunata koko viinivarastoa kerralla ja leivät voidaan laskea ehtoollisenvieton lopuksi yksitellen tai jakaa kaksi leipää viimeisille (etupäässä tutuille uskonystäville, jotka eivät siitä hämmästy). Mikäli viiniä jää kaikesta huolimatta yli, vaihtoehtoja on useita. Nauttiminen post cenam olisi muuten suositeltava, mutta Suomessa kun olemme, siinä on ongelmansa. Viinin vieminen kirkkomaalle tai kaataminen kirkon kivijalkaan on ainakin yritys seurata Lutherin viitoittamaa tietä.

Moni pelkää sittenkin, että seurakunta leimaa meidät katolisiksi. Kaikki yllä mainittu voidaan suorittaa niin, että yksikään seurakuntalainen ei huomaa mitään. Toisaalta, miksi seurakuntalaiset eivät saisi konkreettisessa asiassa myös opetusta siitä, että Herra on todella läsnä viinissä ja leivässä?