|
Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio Kristus – Raamatun sanassa vain sanan takana? Erkki Koskenniemi 1. Kuluneen vuoden aikana (1985) on maassamme keskusteltu Raamatusta vilkkaasti. Erimielisyydet ovat todennäköisesti olleet suuremmat kuin koskaan maassamme, jonne uskonpuhdistuskin tuli melko rauhallisesti. Nyt on keskusteltu, väitelty ja riidelty. Tiedotusvälineet olivat innokkaasti mukana niin kauan kuin keskustelu kiinnosti ihmisiä ja oli siis myyvää. Nyt niiden mielenkiinto on laantunut. Minkäänlaista yksimielisyyttä ei ole silti näköpiirissä. Ydinongelma on nähdäkseni, että uskoa ja järkeä on yritetty painaa samaan laatikkoon. Monet yliopistoteologit ja heiltä vaikutteita saaneet ovat tahtoneet tulkita Raamattua vain järkiperäisesti. Yliopistollahan Raamattua tutkitaan kuten mitä hyvänsä kirjaa eikä oteta kantaa siihen, onko se Jumalan ilmoitus vai ei. Jeesusta ei tieteessä kumarreta Herrana, vaan häntä pidetään yhtenä historian suurmiehenä. Näistä lähtökohdista käsin Raamattua lähestytään yliopistolla. Kirkossa suhtautuminen on välttämättä toinen: Me uskomme Pyhän Raamatun olevan Jumalan ilmoitus meille. Me emme pidä myöskään Jeesusta kenenä historian suurmiehenä hyvänsä, vaan meidän Herranamme ja Vapahtajanamme. Emme me pyri selittämään kaikkea Raamatussa kerrottua ottamatta huomioon Jumalan olemassaolon todellisuutta. Näin Kirkon raamatunselitys suhtautuu välttämättä Raamattuun toisin kuin yliopistoeksegetiikka, joka ei tieteenä ota kantaa Jumalan olemassaoloon tai sitä vastaan. Yliopistolla ja Kirkossa luetaan siis Raamattua eri tavoin. Tämä ei merkitse, etteikö yliopistoeksegeetti voisi olla hurskas Jumalan lapsi ja etteikö Kirkon tunnustukseen valallaan sitoutunut pastori voisi toisaalta harrastaa eksegetiikkaa. On vain tiedostettava selkeästi lähtökohdat: Kumpaa nyt ollaan harrastamassa, järkiperäistä tiedettä vai kristillistä raamatunselitystä. En puutu tähän asiaan tällä kertaa enempää. Meille luterilaisille on vanha tuttu tosiasia, ettei usko suostu järkeväksi eikä järki uskovaksi. Esitän keskustelua varten kuitenkin kaksi väitettä: a) Jos yliopistoeksegetiikka ei näe tehtäväkseen palvella Kirkkoa, siihen uhrataan maassamme aivan liikaa yhteiskunnan varoja. Eksegetiikka on mielenkiintoista, mutta niin on muukin humanistinen tutkimus, joka taistelee samoista rahoista. b) Jos yliopistoeksegetiikka ei näe tehtäväkseen palvella Kirkkoa, Kirkon teologit on koulutettava toisin kuin tällä hetkellä. Teologimme tarvitsevat tutkijan koulutuksen. Kristuksen Kirkko Suomessa ei kuitenkaan ole eksegetiikan laitoksen alaosasto, vaan sen työntekijöillä on oltava kysy selittää Raamattua Kirkon omista lähtökohdista käsin. 2. Tänä iltana lienee paikalla aika vähän niitä, joiden mielestä järkiperäinen tapa selittää Raamattua on ainoa oikea. Siksi toivoisin meidän keskittyvän toiseen ongelmaan, joka on ajankohtainen. Yhä useammin kohtaamme raamattukysymyksessä seuraavan vastakkainasettelun: Kristus ei ole sanassa, vaan sanan takana. Raamattu sisältää paljon sellaista, mikä on vanhentunutta ja jota ei ole tarkoitettu meille. Raamattu ei ole Jumalan sanaa, vaan sanaa Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Jos tahdomme tehdä oikeutta Raamatulle ja evankeliumille, meidän on ikään kuin vapautettava Kristus sanan kahleista. Tämä käsitys on Kirkon piirissä huomattavasti elinvoimaisempi kuin puhtaasti rationalistinen raamatunselitys. Siksi se on myös meille huomattavasti vaarallisempi asia. Tämän illan keskustelun tärkeimmäksi kysymykseksi toivon seuraavan teesin käsittelyä: Emme saa lähteä kuorimaan apostolisesta sanasta sellaista, mistä emme pidä. Jos tahdomme "vapauttaa Kristuksen Raamatun kahleista" teemme vain itsemme vaarallisella tavalla vapaiksi Jumalan ilmoituksesta. Pyhä Raamattu on edelleen Jumalan elävä ja voimallinen sana, jota käyttäen Pyhä Henki toimii. Raamattu ja Kristus kuuluvat yhteen ja Kristusta voidaan saarnata vain sanaan suljettuna. 3. Ensimmäiseksi on huomautettava, että pyrkimys päästä tekstin taakse on menetelmänä hyvin kyseenalainen. Tämän osoittaa myös antiikin tutkimuksen historian tarkasteleminen. Milloin on koetettu päästä tekstin taakse, todellisiin ajatuksiin, tekstin takaa on löydetty tutkijan omat ajatukset ja ongelmat. Psyykkisesti häiriintynyt löytää esim. näytelmän tekstin takaa omat ongelmansa, joista teksti ei puhu mitään. Rakastunut etsii tekstin rivien välistä rakkautta, pessimisti pessimismiä, sosialisti sosialismia. Yleensä kaikki löytävät, mitä ovat hakemassa. Jeesuksen elämän tutkimus on varoittava esimerkki kaikille ajatteleville ihmisille: Kun evankeliumien todistuksesta on irtauduttu, Jeesuksesta on tehty ensimmäinen kommunisti, terroristien esikuva, todellinen hippi, taloudellisten vääryyksien pyhittäjä, pelkkä juutalainen ihmeidentekijä, oman valinnan mukaan joko vapaan rakkauden julistaja tai homoseksuaali. Jos historiallista tekstiä aletaan selittää tutkijan omista arvostuksista käsin, sille tehdään väkivaltaa ja se pakotetaan puhumaan sellaista mitä se ei puhu. Kun sanotaan, että on mentävä sanan taakse etsimään Kristusta, jäljet pelottavat. Jokainen löytää sieltä sen mitä itse tahtoo. Uskonkokemuksemme osoittaa vain, että armoa janoava ihminen ei osaa löytää itselleen kiihkeästä halustaan huolimatta rauhaa ilman selkeää opetusta. 4. Raamattu ei opasta meitä menemään profeetallisten ja apostolisten kirjoitusten tekstin taakse etsimään totuutta. Raamattu kuvaa tilamme lohduttomaksi. Olemme synnin vallassa ja ilman kykyä löytää Jumalan luo. Room. 1 loppu on korvatillikka jokaiselle, joka tahtoo etsiä itse oman Jumalansa. Koska ihmiset eivät kunnioittaneet Luojaansa vaan hylkäsivät hänet, Jumalakin on hylännyt heidät synteihinsä. Näin inhimillinen järki ei enää voi löytää Jumalaa. Evankeliumi ei ole meidän järkemme mukainen oppi. Siksi olemme Jumalan ilmoituksen varassa. 2Piet 1:19-21 neuvoo meitä näkemään pimeytemme Jumalan sanan edessä ja suhtautumaan pyhiin kirjoituksiin niin kuin pimeässä paikassa loistavaan lyhtyyn. Voimme ehkä osoittaa Raamatun ristiriitaiseksi ja moniselitteiseksi kirjaksi. Voimme pilkata sen vanhanaikaisuutta ja sivuuttaa sen sanoman. Sille me emme kuitenkaan voi mitään, että Raamattu on uskomme asioissa meidän ainoa valomme. Tämä valo koskee myös eettisiä kysymyksiä, joissa Raamatun opetus ei ole vanhentunut. Aivan liian usein sivuutetaan tässä kohdin selvätkin raamatunkohdat ja tahdotaan ennemmin tarjoilla rakkautta, joka on Raamatun rankista kolmasti kirkastettua. Jos sammutamme Raamatun valon, meille jää jäljelle vain pimeytemme. Mihin joudumme silloin me, meidän seurakuntalaisemme ja meidän lapsemme, kun varma kurssi on hylätty? Nämä ajatukset hillitsevät tehokkaasti intoani lähteä vapauttamaan Jeesusta Raamatun kahleista. 5. Ajatusta, että Kristus ei ole sanassa vaan sanan takana, on usein luterilaisessa maailmassa tuettu Luther-sitaatein. Ei ole yllättävää, että tässä on jossain määrin myös onnistettu. Luther oli räiskyvä persoona, joka kävi vuosikymmenien ajan useaa monen rintaman taistelua. Näissä tiimellyksissä hän tunnetusti sanoi ja kirjoitti vastustaessaan yhtä harhaoppia sellaista, mitä hän ei toista harhaa torjuessaan olisi itsekään hyväksynyt. Vanhastaan on yritetty vanhurskauttaa kriittistä suhtautumista Raamattuun sillä Luther-sitaatilla että vain se on tärkeää, mikä ajaa Kristusta. Nyt on maassamme tuotu mm. esille väite, ettei Luther koskaan pitänyt koko Raamattua Jumalan sanana. Uskon, että väite hätkähdyttää monia paikallaolijoita. Olettehan te istuneet monta kertaa kotona Lutherin opetettavina. Olette opetelleet yhdessä hänen kanssaan ottamaan vangiksi oman järkenne ja taipuneet Jumalan sanan edessä. Tässä yhteydessä en ryhdy kilpailemaan Luther-sitaateilla kenenkään kanssa. On ehkä kuitenkin syytä lukea, mitä Kirkkopostilla II s. 254 sanoo 6. Olemme koolla evankeliumijuhlilla ja on kohtuullista luoda myös katsaus siihen, mitä evankelinen uskomme sanoo Raamatusta ja siihen luottamisesta. Nyt viimeistään joudumme laskeutumaan korkeista teoreettisista päätelmistämme ja asettumaan tavallisen ihmisen tasolle. Useimmat meistä tietävät, miten evankelisessa liikkeessä on laulettu Jumalan sanasta. On ylistetty sanan voimaa, kun se paljastaa sydämessä synnin ja johdattaa armon tuntemiseen. On ihmetelty autuutta, jonka varma sana todistaa meille. On rukoiltu voimaa sanalle kaukana lähetyskentillä. Siionin Kannel on täynnä Jumalan sanan voiman ja ihanuuden ylistystä. Niiltä jotka näkevät tässä vain vanhanaikaisuutta, puuttuu se uskon kokemus, joka on kantanut kymmeniä ja satoja tuhansia evankelisen uskon satuttamia. Kyse ei ole järkiperäisestä päättelystä, onko Raamattu Jumalan sana vai ei. Kyseessä on syvästi sielunhoidollinen asia: Pyhä Henki itse on kirkastanut Raamatun kallioksi, jolle voimme rakentaa. Sana todistaa, että Kristuksen veri on vuotanut minunkin syntieni tähden ja että Jumala on ottanut minutkin kasteessa lapsekseen. Tätä evankeliumia ei tarvitse kuoria esiin Raamatusta. Se on historiallisesti ankkuroitunut UT:n kirjoittajien todistukseen. Me olemme oppineet kovassakin koulussa ottamaan tessalonikalaisten tavoin apostolien sanan Jumalan sanana, niin kuin se onkin (1Tess 2:14). ----- Olen puhunut pitkään Jumalan sanan merkityksestä. Varmaan jonkun mielestä olen keskittynyt pikkuasiaan. Olen yrittänyt tuoda esille, miten suuresta asiasta on kysymys. Toisen käsityksen mukaan ihmisten puhe Jumalasta on aina likiarvoa, olipa puhujana sitten Paavali tai joku meistä. Emme ole tämän käsityksen mukaan sidottuja likiarvoihin, vaan meidän on koetettava päästä lähemmäs. Toisen - luterilaisen ja evankelisen käsityksen - mukaisesti Raamatun sana ei ole likiarvo pelastuksesta. Jumalan sana on armonväline, elävä ja voimallinen sana. Se kätkee sisälleen evankeliumin Kristuksesta - ja vielä enemmän, itse Kristuksen meidän edestämme ristiinnaulittuna ja kuolleista herätettynä. Siksi Kristus ei myöskään lähesty meitä syntisiä likiarvona, vaan sanassa ja sakramenteissa Herrana, Kristuksena ja Vapahtajana. |
