Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Hiljaisuuden markkinat

Erkki Koskenniemi



”Hiljentymisestä ollaan leipomassa uuden vuosituhannen megatrendiä”. Laajasti hiljaisuutta ja hiljentymistä käsittelevän aikakauslehden lause osunee naulan kantaan. Kaipuu hiljaisuuteen, hiljentymiseen ja rauhaan on kiireisen elämänrytmin keskellä yhä tärkeämpi yhteiskuntamme piirre. Ei ihminen ole kone. Kirkon perinnön tuntijoille tämä ei ole yllätys. Onhan olemassa vuosisatainen traditio, joka ohjaa hiljentymään, rauhoittumaan ja mietiskelemään Jumalan edessä.

Samalla kun hiljaisuuden korostamista on tervehdittävä iloiten on oltava tarkkana. Ei kaikki mikä liikkuu hiljaisuuden markkinoilla ole oikeaa, Jumalan luo johdattavaa hiljaisuutta. On myös eksyttävää ja lopulta kadottavaa hiljaisuutta.

Tietyssä mielessä on ymmärrettävää, että uskonnollisessa keskustelussa hiljaisuus nousee esille juuri meidän aikanamme. Onhan hiljaisuus avoin. Se voidaan tulkita ja ymmärtää hyvin eri tavoin. Dogmeja vierastava ja Raamatulle selkänsä kääntänyt ihminen etsii muutenkin Jumalaa omista elämyksistään ja kokemuksistaan. Kummako siis, että hän etsii myös omaa hiljaisuuttaan, josta hän löytää oman epäjumalansa. Hiljaisuuden markkinoilla jooga ja buddhalainen mietiskely ovat voimakkaasti esillä. New Age, itämainen uskonnollisuus länsimaissa, elää ja voi hyvin myös tällä alueella. ”Sopii kaikille uskonnosta riippumatta” voidaan kyllä mainostaa hiljaisuuden viikonvaihdetta. Mutta mitähän sillisalaattia silloin mahtaa olla tarjolla?

Nyt tarvitaan huolellista ja tarkkaa ”hiljaisuuden teologiaa”. Ei kaikki hiljaisuus ole oikeaa hiljaisuutta, pysähtymistä Pyhän Kolminaisuuden eteen kysymään suuntaa ja tarvittaessa muuttamaan sitä. Ei hiljaisuuden etsiminen merkitse meille sitä uskontunnustusta, ettei Jumalasta voi sanoa mitään, ei ainakaan mitään varmaa. Eikä kristillisessä mietiskelyssä voi esitellä rinnakkain buddhalaista tai hindulaista mietiskelyä ”erilaisena traditiona” – ei epäjumalanpalvelus tarvitse välttämättä sanoja. Hiljaisuus on pysähtymistä Raamatun Jumalan eteen, tien etsimistä siitä, mitä hän on ilmoittanut. Se on rukoushiljaisuutta, Pyhän kunnioittamista.

Hiljaisuuden teologian linjoja ei ole aina vedetty kirkkaasti, ei meillä eikä muualla. Siksi monien herätysliikkeiden piirissä on vierastettu hiljaisia viikonvaihteita. Se on turhaa. Tarvitaan vain teologista tarkkuutta ja ennen muuta Kirkon ikiaikaisten aarteiden ahkeraa käyttämistä. Hiljaisuus on liian arvokas asia annettavaksi Saatanalle.