Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Armolahjat Uudessa testamentissa

Lauri Thurén



Armolahjat olivat Paavalin teologiassa keskeisiä, väittävät monet arvostetut raamaatuntutkijat. Heidän mukaansa Pyhä Henki toi itsensä ilmi hurmoksessa, kielillä puhumisessa, näyissä ja ihmeissä. Ne olivat apostolille Jumalan "ihanimpia ja ihmeellisimpiä lahjoja". Paavali saattoi hienosäätää armolahjojen käyttöä, mutta apostolin mukaan kukaan ei silti saanut tulla sanomaan armolahjan omaavalle: "En tarvitse sinua". Juuri karismat osoittavat, että seurakunnassa jotakin taivaasta on tullut maan päälle.

Luterilaisina kristittyinä me tahdomme olla raamatullisia, suunnata uskomme ja elämämme Jumalan sanan ohjeiden mukaan. Miten on käynyt tällä kohdalla? Ohjaako nykyluterilainen perinne kristillisyyttämme enemmän kuin Raamatun sana? Vai ovatko raamatuntutkijat erehtyneet? Mitä Uusi testamentti oikein opettaa armolahjoista?


Miksi Paavalia ymmärretään eri tavoin?

Eniten puhetta karismoista löydämme Korinttilaiskirjeistä. Niistä kuvastuva Paavalin näkemys on ymmärretty hämmästyttävän eri tavoin. Otan esimerkiksi kielilläpuhumisen 1 Kor 12-14:ssa.

Osa tutkijoista arvelee, että Paavali pyrkii kaatamaan jääkylmää vettä koko ilmiön päälle. Heidän mukaansa se, ettei Paavali suoraan kiellä kielilläpuhumista, ei millään muotoa todista hänen myötätuntoaan sitä kohtaan. Apostoli pyrki päinvastoin vähättelemään koko ilmiötä.

Toiset raamatuntutkijat taas väittävät, että Paavali haluaa vain ohjailla kielilläpuhumisen lahjaa. He väitävät jopa, ettei Pyhä Henki Paavalin mukaan ylipäätään esiintynyt muuten kuin näkyvällä tavalla. Korinttilaisia Paavali kehuukin siitä, että heillä on niin runsaasti näitä lahjoja.

Jotkut edustavat puolivälin ratkaisua: kielilläpuhuminen oli Paavalille vähemmän arvokasta, koska se ei soveltunut lähetystyöhön. Niinpä apostoli päätyi kielilläpuhumisen sijasta korostamaan profetiaa, joka oli muodostunut tietyn viranhaltijan hallitsemaksi tehtäväksi.

Tutkijoiden erimielisyys siitä, mitä Paavali ajatteli kielilläpuhumisesta, muistuttaa sitä, miten eri kristilliset ryhmät ymmärtävät armolahjat eri tavoin. Siitäkö näin erilaiset tulkinnat perimmältään johtuvat? Vai antaako Paavalin pasuuna niin epäselvän äänen, että jokainen voi tulkita häntä tavallaan? Oliko apostoli itsekin ymmällään?

Väitän, että totuus ei ole mikään edellä mainituista. Paavali oli tietoinen puhuja, ja antiikin puheopin perusohjeita oli, että viestin tulee olla selkeä. Siksi syytä ymmärtämisen vaikeuksiin on ensin etsittävä muualta kuin hänen sekoilustaan. Tulkinnan eroista ei myöskään kannattaisi oikopäätä syyttää tutkijoiden puolueellisuutta.

Uskon, että ongelman taustalla on 1. Korinttilaiskirjeen erikoinen tilanne, johon Paavali soveltaa taitavaa puheopin taktiikkaa. Korinttilaisille hänen viestinsä oli selkeä, mutta nykytutkijoille ja kirkonmiehille sama viesti ei niin vain aukea. Jos ei tunne Paavalin puhetapaa, voi riveiltä ja niiden välistä lukea väärän viestin.


Kolmen tason puhetta

1. Korinttilaiskirjeessä apostoli käsittelee monia polttavia kysymyksiä armolahjojen lisäksi, kuten kristityn vapautta, uutta hienoa asemaa tai käsitystä yhdestä Jumalasta ja henkivalloista. Kaikissa näissä kysymyksissä hän noudattaa samaa taktiikkaa.

Joka kysymyksessä Paavalin opetuksessa on ikään kuin kolme tasoa. Pinnalla hän näyttää silittävän myötäkarvaan, kannustavan armolahjojen käyttöön "Tavoitelkaa henkilahjoja" - tai vapauteen "Kaikki on luvallista"- tai tietoon, ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi. Jotkut ymmärtävätkin apostolin pelkästään näin.

Pinnan alta paljastuu kuitenkin muuta. Joka kehotuksen jälkeen seuraa jonkinlainen "mutta". Osoitettuaan ymmärtävänsä korinttilaisia Paavali ohjaa heitä näkemään kuhunkin asiaan liittyviä epäkohtia seurakunnassa - ensin varovasti, sitten voimakkaastikin. Sävy on suunnilleen tämä: "Jos nyt kerran näin innokkaasti pyritte saamaan armolahjoja, niin keskittykää niihin joista on hyötyä seurakunnalle."

Paavalin varsinaisena tarkoituksena onkin vain oikoa vinoumia ja väärinkäytöksiä. Tästä aiheutuu kannustuksen läpi kuultava yllättävän jarrutteleva sävy. Tämän tason ovat monet tutkijat ja kirkollinen perinne ymmärtäneet, ehkä liiankin hyvin. Korintin tilanteeseen tarkoitettu retoriikka on johtanut myöhempiä tutkijoita harhaan.

Sillä taustalla on vielä kolmas taso, teologinen. Tarkoitan sitä, mitä Paavali varsinaisesti itse ajattelee armolahjoista. Tämä ei ole sama asia kuin se, miten hän ohjaa kirjeellään Korintin tulehtunutta tilannetta.

Tutkiaksemme Paavalin teologiaa meidän on suodatettava puhetekniikan ja tilanteen vaikutusta hänen tekstistään. Väitän, että Paavali ei koskaan vähättele armolahjoja ja niiden käyttöä - yhtä vähän kuin ajatusta kristityn vapaudesta tai siitä että Jumala on yksi. Näiden asioiden torjuminen ei ole myöskään 1. Korinttilaiskirjeen sanoma eikä tekstin taustalla leijuva piilotarkoitus.


Armolahjat Korintissa

Mitä Paavali sitten opettaa armolahjoista 1. Korinttilaiskirjeen luvuissa 12-14? Luvussa 12 hän korostaa, ettei armolahjojen takia kukaan saa tuntea ylemmyyden- tai alemmuuden tunnetta. Henki ilmenee eri tavoin itse kussakin. Jokainen lahja - niin tavanomainen tehtävä kuin eksoottisempikin - on tärkeä, kuten erilaiset jäsenet ruumiissa. Jumala on rakentanut niistä yhden ruumiin: jokaisella jäsenellä on oma tehtävänsä, yhtään ei tule halveksia.

Samalla Paavali varoittaa: Jokainen hengen ja voiman vaikutus ei ole Jumalasta. "Muistattehan, kuinka ollessanne vielä pakanoita, vastustamaton voima ajoi teitä mykkien epäjumalien luo." Juuri siksi hänen mukaansa näistä asioista tarvitaan tietoa.

Luku 13, rakkauden ylistyslaulu, ei vedä mattoa armolahjojen alta. Paavali vain osoittaa, että jos kielilläpuhumista, monoteistista teologista tietoa, uskoa tai vaikka omaisuuden köyhälle jakamista käytetään ilman rakkautta lähimmäiseen, ne ovat nollan arvoisia. Tämä ei kuitenkaan vihjaa, että väärinkäytösten välttämiseksi meidän tulisi olla polyteisteja, ateisteja, materialisteja - tai vähätellä kielilläpuhumista.

Luku 14 antaa ohjeita lahjojen oikeaan käyttöön. Tässä yhteydessä Paavali varoittaa myös lahjojen väärästä käyttämisestä. Ehkä pahinta on kuvitelma siitä, että Hengeltä muka saatu sanoma ajaa apostolin tai Herran käskyn ohitse, 14:37. Luvun loppu osoittaa, että Paavali ei vetoa Herran arvovaltaan vain yhdessä asiassa, vaan tarkoittaa myös koko opetustaan jumalanpalvelusjärjestyksestä.

Paavalin opetusta soveltaen voidaan päätellä, että suomalais-luterilainen käytäntö, joka epäsuorasti sanoo profetoimisen nenälle, parantamisen kädelle tai kielilläpuhumisen suulle "En tarvitse sinua", amputoi Herran ruumista. Vaarana on menettää myös uskon silmät.


Armolahjat muualla UT:ssa

Koska Korinttilaiskirjeet on kirjoitettu pääosin ihmisille jotka olivat innostuneita armolahjoista, ne keskittyvät karismojen väärinkäytön oikomiseen. Siksi niistä on vaikea saada tasapainoista tietoa. On ymmärrettävää, että monet tutkijat ja kirkonmiehet käsittävät Paavalin retoriikan väärin. Onkin hyvä tutkia myös, miten apostoli opettaa armolahjoista silloin, kun tilanne ei ole kärjistynyt niin kuin Korintissa.

1. Tessalonikalaiskirjeen lopussa on viittaus, joka kuvastaa samanlaista ajattelua kuin 1. Korinttilaiskirje. Apostoli muistuttaa, ettei Henkeä saa sammuttaa eikä profetiaa tule halveksia. Samalla hän kehottaa ottamaan selville, onko profetia aitoa.

Tästä voimme päätellä, että seurakunnan syntyessä on esiintynyt armolahjoja, mutta sittemmin on tullut väärinkäytöksiä. Niinpä jotkut ovat alkaneet väheksyä armolahjoja. Paavali ohjaa toiselle tielle: ottamaan selvää, mikä on esimerkiksi aitoa profetiaa. Ongelma ei kuitenkaan liene ollut kovin suuri.

Filippiläiskirje viittaa Hengen toimintaan elämässä. Samoin Roomalaiskirje, joka myös luettelee armolahjoja: profetoiminen, palvelu, rohkaisu, antaminen, johtaminen, auttaminen. Nämä liittyvät Korinttilaiskirjeen tapaan kuvaan Herran ruumiista ja sen eri jäsenistä.

Efesolaiskirjekin käyttää samaa kuvaa: "Kukin meistä on saanut oman armolahjansa", mutta nyt tarkoitetaan virkoja seurakunnassa. Apostolien teot taas kuvaa monia ensimmäisten kristittyjen armolahjoja ja hengellisiä kokemuksia, mm. parantamisia. 1 Pietarinkirje kehottaa jokaista palvelemaan saamallaan armolahjalla. Pastoraalikirjeet mainitsevat vain profetian kätten päällepanemisen yhteydessä.

Näistä viittauksista näemme, että armolahjat kuuluivat eri seurakuntien tavalliseen elämään. Yleensä niitä ei korostettu eikä niistä kiistelty. Ne olivat luonnollinen - vaikka ei ehkä välttämätön - osa seurakunnan elämää. Varavaisesti voisimme päätellä, että hurmokselliset armolahjat jäivät vähitellen käytöstä.


Galatalaiskirje yllättää

Palaamme vielä Paavaliin. Korinttilaiskirjettäkin mielenkiintoisempi armolahjojen suhteen on hänen kirjeensä Galatian seurakunnille. Paavali ei siinä ainoastaan kerro, että hän itse on 'saanut evankeliumin' ilmestyksen kautta, tai että ilmestys ohjasi hänen matkareittiään. Luvuissa kolme ja viisi hän puhuu Pyhän Hengen vaikutuksesta teologisesti aivan keskeisissä asioissa - tavalla joka on nykyluterilaisuudelle hieman vieras.

Kerrottuaan alkuluvuissa pitkään itsestään apostoli kääntyy galatalaisten puoleen. Hän tahtoo osoittaa, että näiden kannattaa kulkea uskon, ei lain tekojen tekojen tietä. Ykkösperuste ei nyt olekaan teologinen tai teoreettinen.

Paavali vetoaa galatalaisten kokemiin merkkeihin Pyhän Hengen vaikutuksesta, Hengen synnyttämiin voimatekoihin, jotka jokainen saattoi havaita. "Hän siis, joka suo teille Hengen ja vaikuttaa keskellänne voimatekoja, tekeekö hän sen lain tekojen vai uskon saarnan jälkeen?", Gal 3:5.

Nämä voimateot viittaavat joidenkin tutkijoiden mukaan samoihin ilmiöihin kuin Hengen voimateot 1. Korinttilaiskirjeessä, joita ovat mm. opettamisen, parantamisen, ihmeiden teon, profetoimisen, henkien erottamisen, kielillä puhumisen ja tulkitsemisen armolahjat. Juuri saarna Kristuksesta antaa meille Abrahamin siunauksen ja Hengen, Gal 3:14, joka näitä armolahjoja vaikuttaa.

Tässä Paavali ei oikaise väärinkäytöksiä vaan perustelee koko vanhurskauttamisoppiaan armolahjojen kokemuksilla! Vaikka näkökulma ei ole teologinen vaan käytännöllinen, Paavali osoittaa, miten tärkeitä armolahjat olivat.

Kysynkin, pureeko apostolin argumentti meillä? Voiko sitä käyttää, jos suomalaiselle halutaan perustella, miksi evankeliumi ja armo ovat lain tietä paremmat? Olemmeko tässä Paavalia hatarammalla pohjalla?

Toinen esimerkki on luvussa viisi ja kuusi. Paavali on edellä osoittanut, että Pyhä Henki on Abrahamille annetun lupauksen täyttymys, kaikille kansoille annettu siunaus, ja sellaisena lain vastakohta. Nyt hän osoittaa, että kristillistä elämää synnyttää Henki, ei laki.

Tällä kertaa Hengen lahjat eivät kuitenkaan ole karismoja vaan 'rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä', Gal 5:22. Nytkin Paavali viittaa galatalaisten omaan kokemukseen, nimittäin kasteeseen ja sen yhteydessä annettuun opetukseen. Kasteessa saatu Pyhä Henki on siis kristillisen elämäntavan ja rakkauden lähde.


Tiivistämme:

Paavalin kirjeistä kuvastuu, että armolahjat - myös ekstaattiset kuten profetoiminen, parantaminen tai kielilläpuhuminen - olivat luonnollinen osa ensimmäisen vuosisadan seurakuntien elämää, varsinkin alkuvaiheessa. Näin oli myös muissa kuin Paavalin perustamissa seurakunnissa.

Väärinkäytöksiä ja ylikorostuksia esiintyi, aivan kuten muissakin uskonelämän kysymyksissä. Paavalin antama ohjaus ei silti tarkoita kyseisten asioiden väheksymistä, pikemminkin niiden tärkeyttä. Sille, jolla on armolahja, ei saa sanoa: "En tarvitse sinua."

Omassa elämässään Paavali koki Hengen johdatusta, näkyjä ja kielilläpuhumista. Ne olivatkin hänelle apostolin tunnusmerkkejä - hänen asemansahan ei perustunut opetuslapseuteen.

Armolahjat liittyivät elimellisesti myös Paavalin teologiaan: seurakuntaoppiin, etiikkaan, mutta myös oppiin pelastuksesta. Henki ja sen näkyvätkin vaikutukset todistivat uuden aikakauden alkamisesta. Samaan tähtäsivät Jeesuksen tunnusteot. Näin Vapahtajamme ja pakanain apostoli toimivat siitä huolimatta, että ympäristössä esiintyi myös muita parantajia ja hurmoksellisia ilmiöitä.

Luterilaisina meidän on kohdattava kysymys: Olemmeko raamatullisia suhteessa armolahjoihin?