28.12.09

Lehdessä oli erään kirkollisen vaikuttajan muistokirjoitus. Hän oli saanut sairauskohtauksen ja menehtynyt siihen. Vainajan kehujen ja tilastoitujen saavutusten lomassa olivat maininnat ”kunnon citykörtti” ja aina ”syntisten puolella hurskaita vastaan”. Vielä lopuksi kerrottiin kuin sokerina pohjalla, että hänelle ”armo oli elinvoima, jota hän jaksoi välittää myös toisille.”

En tuntenut vainajaa, en ollut koskaan tavannut häntä. Muutaman lehtijutun olin lukenut. ”Citykörtin” arvoa en tiedä, tai lieneekö kaupungissa asuva evankelinen parempi kuin maalla asuva? Ehkä sanan taakse kätkeytyy sisäpiirin tietoa (gnosis), joka ei avaudu junteille? Tunnen kyllä uskovia körttejä ja kääntymättömiä körttejä. Mutta käsite ”syntisten puolella hurskaita vastaan” taas on aivan selvä käsite. Sillä tahdotaan sanoa, ettei uskoa pidä ottaa liian vakavasti, eikä siitä pidä todistaa tai toitottaa muille. Toisaalta sillä opetetaan, ettei synti ole vaarallista, ei siihen kuole ja että jokainen harrastakoon omia syntejään ihan rauhassa, koska kaikilla on kuitenkin hyvä loppu? Edelleen, ettei synnistä tarvitse tehdä parannusta, ei tarvita kääntymystä, uudestisyntymystä, eikä mielenmuutosta. Vielä sillä tarkoitetaan, että Jeesus oli väärässä kehottaessaan ihmisiä seuraajikseen ja sanoi synnin hukuttavan ihmisen helvettiin. Lopuksi sillä tarkoitetaan, että kaikki evankelioiva kristillisyys, joka asettaa Jeesuksen ensimmäiseksi ja tärkeimmäksi, on hylättävää, tuomittavaa, jopa vainottavaa. Erikoinen huomio on sitten kaiken tämän jälkeen ”armo elinvoimana”? Millainen onkaan sellainen armo, joka hylkää Vapahtajan, jossa ei tulla syntiensä kanssa Golgatalle, joka ei synny uudesti Jeesuksen rististä, haavoista ja veren voimasta? Millainen onkaan armo, joka tuudittaa ihmiset synnin uneen, perkeleen valheeseen ja maailman hengen utuiseen syleilyynsä? Millainen onkaan se armo, joka on ihmisen mieleistä, järkeilyn tulosta ja antaa vanhan ihmisen touhuta mielin määrin synneissään? Millainen onkaan veretön armo, jossa kaikki on luvallista, jossa suorastaan kisataan siitä, kuka uskaltaa tehdä rohkeammin Jumalan sanaa vastaan? Millainen on se armo, joka nousee Jumalan yläpuolelle keksimään oman pikku-uskonnollisuuden tai citykörtti-leikin halveksien häntä, joka on kuollut koko maailman edestä? Näitä tyyppejä on maailma täynnä, eivätkä he ole vähenemään päin. Kirkkomme pitää huolta heidän tuottamisestaan, kouluttamisestaan ja työllistämisestään. Tämä sylttytehdas on hyvin masinoitu, markkinoitu ja kuolettavan aktiivinen.

Näin Jeesuksen tulon edellä on uskovilla vaikeaa ja me joudumme eri tavoin hyökkäysten kohteeksi. ”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja… ihmiset ovat silloin itserakkaita, … epähurskaita… hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä… heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta… eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen… mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä… heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille… Mutta… Herra on minut pelastanut!.. jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi… Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.2.Tim.3:1-10. Ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia, sillä kaikki ulkonainen kristillisyys menettää arvonsa. Se tulee mauttomaksi suolaksi, valottomaksi, sonnan veroiseksi, tyhjänpäiväiseksi häpeätahraksi, jolla ei ole mitään merkitystä Jumalan sanan kannalta. Tämä luopumus on koettelevaa ja jokainen elävässä uskossa vaeltava tuntee sen nahoissaan. Jeesuksesta eroon pyrkivä luopumuskristillisyys esiintyy milloin teologiana, milloin kirkkona, milloin puhdasoppisena, milloin kaikkisuvaitsevana liberaalina. Onkin tärkeää tutkia henget, mitä ne ovat, mitä ne tunnustavat, mitä ne kieltävät. On kysyttävä kirkastavatko ne Kristusta, tunnustavatko ne Jeesuksen haavat ja sovintoveren ainoana tienä pelastukseen? On kysyttävä, nojaavatko ne kaikissa ratkaisuissaan Herran nimeen ja Jumalan sanan valoon ja viisauteen? Nykyään ei ole mustavalkoisia, vaan hylätään kokonaan valkoinen ja kuljetaan mustat lasit päässä – kohti kadotusta.

Kiitos, Jeesus, että sinä tunnet omasi, pelastat meidät synneistämme ja kristikunnan suuresta luopumuksesta, ja niistä, jotka tahtovat pahaa sinun nimellesi, uhrityöllesi, sanallesi, Hengellesi, uskovillesi. Kiitos, että sinä olet voimallinen pitämään meidät uskossa, toivossa ja rakkaudessa, yhteydessäsi ilman omavanhurskautta, inhimillistä hyvyyttä. Kiitos, että sinussa meillä on kaikki ja että emme ole riippuvaisia siitä, mitä näemme tai mitä ympärillämme tapahtuu – vaan sinusta, sinä ikuinen Sana.

20.12.09

Vanha mies pyysi minua istumaan viereensä kahvipöytään. Hän oli 89-vuotias. Kysyin, oliko hän ollut terveenä? Hän sanoi olevansa hyvin terve, sillä lääkkeet auttoivat niin paljon. Samalla hän kertoi olleensa välillä halvaantunut, mutta tervehtyneensä taas. Myös hänen vaimonsa oli sairastanut viimeiset vuodet rankaa tautia ja viimein menehtynyt siihen. Mutta mies oli iloinen tapaamisestamme, hän sanoi sen. Erikoisesti hän oli kiitollinen eräästä kirkkoillasta kuluneen vuoden aikana. Kirkko oli runsaasti kansoitettu ja menossa oli esirukousilta. Illan päätteeksi esirukoilijat järjestäytyivät eteen ja alkoivat hoitaa ihmisten sieluja. Silloin tuo vanha mies kertoi nähneensä ihmeellisen kirkkauden kirkon etuosassa. Kirkkaus alkoi alttarikuvan ristiinnaulitun Jeesuksen jaloista ja jatkui alaspäin koko kirkon kuoriosaan. Vähitellen kirkkaus tuli niin suureksi, että mies ei nähnyt enää esirukoilijoita. Hän koki suuren siunauksen tuon ilmestyksen edessä. Se oli hänen Vapahtajansa kirkkaus, joka laskettiin Herran palvelijoiden ympärille.

Herran kansalle oli jo aikoinaan tuttua Jumalan kirkkaus, se nähtiin ja siitä puhuttiin. Sen vaikutus oli ilmestysmajassa ja myöhemmin temppelissä niin suuri, että kirkonmenot oli pakko keskeyttää. Kun Jumala astui alas ihmisten keskuuteen, se häikäisi silmiä. ”Ja kun papit lähtivät pyhäköstä, täytti pilvi Herran temppelin, niin että papit eivät voineet astua toimittamaan virkaansa pilven tähden; sillä Herran kirkkaus täytti Herran temppelin. Silloin Salomo sanoi: - Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä.” 1.Kun.8:10-12. Meidän pimeytemme, maailman pimeys ja synnin vaiva on sopiva pohja Vapahtajan suurelle kirkkaudelle, sillä se Hän kykenee valaisemaan kaiken, kaikkialla ja aina. Jumalan kirkkauden näkeminen vain ei ole itsestään selvä asia, sillä emme ole useinkaan viritetyt sellaiselle taajuudelle, että hengen silmämme voisivat nähdä ja vastaanottaa Kristuksen. Paatunut asenne, syyllisyys, katkeruus, penseä velttous ja itsekäs omaneduntavoittelu vievät syvälle pimeään. Vanha mies näki, sillä hän odotti kuin vanha Simeon Kristusta. ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi” Luuk.2:29-30.

Jumala antaa pelastuksen tuntemisen, joka on evankeliumin julistuksen suuri tavoite. Hän on armon Jumala, joka osoittaa rakkauttaan kaikkein kurjimmille ja jopa kieltäjilleen ja vainoojilleen. ”…antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa, meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle.” Luuk.1:77-79. Joskus hengellinen elämä on ihan lamassa ja sen seurauksena kristitty vain istuu ongelmiensa jätelavassa. Hän ei tiedä, miten selviäsi, miten ongelma tulisi ratkaista. Mutta Jeesuksen neuvo on hyvä ja ohjaava, se vie rauhan tielle, taivaan tielle, kohti Herraa itseään. Ilman Jeesusta kaikki on vain turhuutta ja pelkkää kuolemaa, joka varjostaa meitä läpi koko elämämme.

Vanha mies meni kirkkoon odottamatta muuta kuin Jeesusta ja hän kohtasi Herran. Hän näki Vapahtajan kirkkauden, joka sulki sisäänsä myös kaikki epätäydelliset kristityt ja esirukoilijat. Hän itse valvoo sanaansa ja on antanut armolahjansa palvelijoilleen. Tavalliset ihmiset saavat ihmeellisen Jeesuksen. Syntiset saavat armon. Heikoille hän antaa voimansa. Kirotut saavat hänen siunauksensa. Epätoivoiset saavat toivon. Ansiottomille lahjoitetaan ilmainen armo. Murheelliset tulevat lohdutetuiksi. Nälkäinen ravitaan, janoinen tyydytetään. Hylättyä hän hyväilee.

Sinä, Jeesus, olet ihmeellinen kulkiessasi maan päällä. Sinä tulet kirkkoon ja siunaat kaikkein huonointa, sinä kannat sylissäsi kaikkein avuttominta. Rakkautesi ja huolenpitosi on suuri koko ihmisiän. Sinä puhut näyllä ja ilmestyksellä vanhukselle, jonka lähimmäiset arvioivat arvottomaksi. Sinä annat aikaasi lapsillesi ja viihdyt kanssamme. Kiitos Jeesus!

15.12.09

Kirkonkellot soittivat sunnuntaina ympäri maailmaa ilmastohälytyksen. Kellojen kumina alkoi Fidziltä ja kiersi ympäri maapallon. Tempaus oli Kirkkojen maailmanneuvoston keksimä. Joissakin maissa kelloja soitetaan 350 kertaa. Luku on asiantuntijoiden ilmakehän turvalliseksi hiilidioksidin määräksi katsoma yläraja. On myös järjestetty hartaustilaisuudet ilmaston puolesta.

Kirkonkellot tulivat käyttöön 600-luvulla. Katolisena aikana kellojen soitolla oli tärkeä tehtävä nimenomaan rukoushetkien ja messujen juhlistamisessa. Kellot olivat pyhiä esineitä. Niitä soitettiin Jumalan, Neitsyt Maarian tai pyhimysten kunniaksi ja kiitokseksi. Ilmeni taikauskoisiakin piirteitä. Kuolinkelloja soitettiin vainajan parhaaksi; Keskiaikaisen käsityksen mukaan kellojen ääni karkoitti pahoja henkiä sieltä, minne niiden ääni kantautui. Soitolla katsottiin myös voitavan vaikuttaa vainajan tuonpuoleiseen olotilaan. Vielä sairaan eläessäkin saatettiin soittaa hänen hyväkseen.

Vanhat asiakirjat tietävät kertoa myös ongelmista, joita ”maallikkojen” soittamisesta seurasi: vallattomuutta tapuleissa ja kilpailua siitä, kuka soittaisi rajuimmin. Lukkarit pyrkivät vapautumaan kellonsoittajan tehtävistä siirtyäkseen kansanopetuksen ja esilaulun työsaralle. Ilosanoman sisältävien juhlapyhien aattoina (jouluna) saattoi soittaja nopeuttaa tempoa mielentilansa mukaan, riippuen siitä, millä mielellä tapuliin meni. Kuolinkellot olivat maksullisia aina 1960-luvulle asti. Kuoleman kohdattua keisarillisen perheen jäseniä määrättiin kelloja soitettavaksi kuukauden ajan joka päivä. Tehtävä annettiin sellaiselle, joka suostui tekemään sen pienimmällä palkalla. Sen sijaan Ruotsin vallan ajalta peräisin olevaa säätyajattelua pyrittiin poistamaan määrittelemällä kaikille vainajille yhtä pitkät soitot. Muistitieto kertoo erityisistä taatikelloista, joita soitettiin ns. ”paremmille ihmisille”. Kun maksettiin runsaasti, saatiin pitkä soitto. Sanomakellojen alussa ilmoitettiin vainajan ikä isolla tai pienellä kellolla sukupuolen mukaan. Soitettiin myös papinkellot, ehtookellot, saattokellot ja multakellot.

Luther kirjoittaa: ”Älkää ylpeilkö sillä, että olette rakentaneet kirkkoja ja jakaneet lahjoja monille ihmisille. Jumala sanoo: "Mitä minä teen teidän kirkoillanne ja messuillanne? Mitä minä välitän teidän alttareistanne ja kirkonkelloistanne? Olenko minä mielistynyt kiveen ja puuhun? Eikö taivas ole valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta? Kuka on käskenyt teidän rakentaa kirkkoja? Olen asettanut eteenne hengen temppelit. Niitä teidän tulisi rakentaa, ravita ja auttaa, mutta te olette panneet aikanne järjettömiin tehtäviin, joita minä en ole määrännyt. En tunne teitä.”

Raamatussa merkinannolla oli suuri merkitys seurakunnassa ja se oli myös aina hälytys taivasta myöten. Oli tärkeää, että Jumala oli vaikuttavasti läsnä kansansa keskuudessa ja vastasi sen huutoon. Kaksi viittaa kahden ihmisen todistukseen, joka oli laissa vaadittu. Hopea taas kuvaa arvokasta ja jaloa, esikuvallisesti Jumalan työtä meidän hyväksemme. Tehtävä oli uskottu papeille. Ilmestysmaja on kuva tulevasta Kristuksesta. ”Tee itsellesi kaksi hopeatorvea, tee ne kohotakoista tekoa, käyttääksesi niitä kansan kokoonkutsumiseen ja leirien liikkeellepanemiseen…ilmestysmajan oven eteen…hälytyssoiton, silloin lähtekööt… leirit liikkeelle….Ja Aaronin pojat, papit, puhaltakoot näitä torvia. Tämä olkoon teille ikuinen säädös …taisteluun vihollista vastaan, joka teitä ahdistaa, niin soittakaa torvilla hälytys; silloin te muistutte Herran, teidän Jumalanne, mieleen ja pelastutte vihollisistanne… Ja ilopäivinänne sekä juhlinanne ynnä uudenkuun päivinä puhaltakaa torviin uhratessanne poltto- ja yhteysuhrejanne, niin ne saattavat teidän Jumalanne muistamaan teitä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." 4.Moos.10:2-10.

Jumalan kansa viettää juhlaa aina, kun kohdataan Herra Jeesus. Hän on siellä missä kaksi on koolla hänen nimessään (Matt.18.). Uskovat ammentavat siunausta Jumalan sanasta ja Vapahtajan ihanuudesta riittää juhlimisen aihetta, kun syntisraukat pääsevät armosta osalliseksi. Toinen toisiaan kehotellen uskovat ovat aina käyneet rukoustaisteluun sielujen pelastuksen puolesta. On lähdetty liikkeelle kohti luvattua maata, taivasta, kun on saatu sisäinen kehotus Herralta. Samalla on rohkaistu ja kannustettu heikompia luottamaan Vapahtajaan. On tärkeää, että uskovilla on juhlia ja ilopäiviä. Niiden keskus on aina tapettu Jumalan Karitsa, Kristus, hänen sovintoverensä, joka tuo puhdistuksen saastaisille.

Herra, anna taivaan kellojen soida niin, että kuulemme niiden äänen. Suo kutsusi koota kansaasi omaan maahansa, Golgatalle. Vie uskovat yhteen ja tasoita tiemme. Varusta palvelijasi tässä ajassa aina sinun armollasi ja totuudellasi, että evankeliumisi saavuttaisi kaikki ja uskovat virvoittuisivat, vapautuisivat ja iloitsisivat voitostasi.

7.12.09

Euroopan unioni järjestäytyy uuteen muotoonsa ja valitsee itselleen presidentin. On kyllästytty moniin pieniin johtajiin, joiden mielipiteet pomppoilevat sinne tänne. Kaivataan yhtä vahvaa päättäjää. Pieni Suomikin saa tästä ruljanssista osansa, meille on varattu vain yksi lautanen johtajatapaamiseen. Presidentti Halonen pudotettiin pois hierarkiasta ja pääministeri edustaa yksin Suomea. Tämä on aiheuttanut paljon porua. Yleisesti ajatellaan, että tämä on vain politiikkaa, mutta taustalla ovat suuremmat voimat.

Yksi vahva johtaja on Euroopan visio ja sen tähden vähitellen eliminoidaan kaikki muut johtajat pois tieltä. Ensin valitaan presidentti, myöhemmin valtaa laajennetaan. Tämä on näennäistä kansanvaltaa, joka vääjäämättömästi ajaa ihmiset antikristuksen valtaan ja syliin. Itseviisaat ihmiset eivät tunne Raamattua, eivätkä kykene pelkän järkensä perusteella havaitsemaan tulevaa eksytystä. Siksi he kulkevat kuin hiiret juustolla varustettuun mälliin. Myös Raamatun profetian sanoo: ”Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.” Ilm.13:5-6. Kun antikristus ilmestyy, se kohdistaa päähuomionsa vanhurskaan Jumalan aseman horjuttamiseen ihmisten silmissä ja korvissa. Poliittinen ja taloudellinen osaaminen on vain onttoa kulissia, jonka varjossa kaikki valheellinen tuotetaan ihmisten hukuttamiseksi.

Kaikki menestyksenteologia, karismaattisiin ilmiöihin nojaava henki ja muu kristillinen sekoilu joutuu naurunalaiseksi, kun antikristillisyys ottaa ohjat käsiinsä. ”Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta” 7-8. Vain antikristusta kumartamalla voi selvitä hänestä. Mutta sitä eivät uskovat voi tehdä ja siksi heidän on kuljettava Kristuksen kärsimyksen tie, tappion ja häviön tie. Siellä luulot omasta erinomaisuudesta ja kaiken voittavasta uskosta rusikoidaan pahasti. Jäljelle jää vain lampaanraatoja, joita susi raatelee. Elävän seurakunnan osa on olla kärsivänä Kristuksen ruumiina. Maailma hylkää uskovat, se oksentaa Jeesuksen todistajat ulos keskuudestaan. Se pieni lauma on vain Jeesuksen armon ja uskollisuuden varassa.

Ennen seurakunnan ylösoton kirkasta aamua maailma kulkee suureen pimeyteen, jonka vertaista ei historia tunne. Kaikki pimeyden voimat syöksyvät päällemme ja on helvetin voimien suurjuhla. Kaiken keskipisteeksi asetetaan taaskin Jeesus, ristiinnaulittu, hylätty, halveksittu, ylenkatsottu, runneltu Jeesus. Mutta nyt sen paikan ottaakin hänen ruumiinsa täällä alhaalla, eli seurakunta. Lunastetut, Herran verellä pestyt ja Jumalan valtakuntaan päässeet ihmiset kokevat ennennäkemättömän vainon ja hyökkäyksen. Ja Kristus suostuu tähän kuin ennenkin, ei suutansa avaa ja on kuin karitsa keritsijäinsä edessä, kuin lammas, joka uhrataan.

Kuin sinetiksi kaiken päälle, antikristus ja sen sanomaa edustava väärä profeetta luovat uuden talousjärjestelmän, jossa vain sitoutuneet voivat tehdä kauppaa, ostaa ja myydä. Pedon luvun merkkaaminen tulee onnistumaan paremmin kuin sikainfluenssa rokotus, sillä on yleinen suosio ja kaupan epäjumalaa palvomaan tottuneet ihmiset menevät siihen mielellään mukaan. Se on kuin Osuuskaupan bonusjärjestelmä, joka näyttää tuovan vain hyvinvointia, hyötyä ja kaikenlaisia etuja. Mutta he eivät tiedä, että siinä piilee kuolettava myrkky. Pedonmerkin ottajat eivät pääse koskaan taivaaseen. (Ilm.14:9) Siksi on tärkeää, että uskovat kieltäytyvät merkistä ja pysyvät siinä, mitä ennen on kirjoitettu. On kieltäydyttävä vihollisen lautasesta, vaikka siihen olisi katettu minkälaista herkkua.

Herra, sinä olet luvannut tulla noutamaan omasi taivaan kirkkauteen, jossa sinä itse olet ikuinen valo. Varjele omasi, pelastetut pimeyden syleilystä ja houkutuksista, ettemme myisi sieluamme saatanalle halvasta maailman rakkaudesta, hyvinvoinnista tai ajallisen elämän rikkaudesta. Auta omasi antikristuksen vainoissa. Kiitos sanastasi, joka on kirkas lamppu siihen asti, kun sinä ilmestyt. Sinä Jeesus olet se kirkas aamutähti, joka valaiset ympäröivän pimeyden ja annat toivoa.

25.11.09

Tapasin työmatkalla erään naisen, jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Istuin häntä  vastapäätä samassa kahvipöydässä muiden vieraiden kanssa seurakuntakodissa. Puhuimme uskovan vaelluksesta ja elämästä. Nainen kertoi olleensa syntyessään hyvin heikko ja pieni rääpäle. Hänellä oli ollut vikoja ruumiissaan ja elämä häilynyt siinä sun kiikulla. Hänellä oli ollut suussa ongelmia ja pienenä ihmisenä ei kaikkia kirjaimia syntynyt puheessa, vaan oli ollut puhuttava vaillinaisesti. Sitten hän kertoi joutuneensa leikkaukseen, jolla puhetta yritettiin korjata. Leikkauksen jälkeen nainen kertoi saaneensa R-kirjaimen ensimmäistä kertaa puheeseensa. Hän oli ollut aivan innoissaan ja sen jälkeen latoi yksitellen R-kirjaimilla vahvistettuja sanoja perä jälkeen. Hän vuodatti onnellisuuttaan sydämen kyllyydestä ja korosti erikoisesti jokaista R-kirjainta. Hän oli saanut lahjan, ehkä jonkun mielestä pienen lahjan. Mutta itse hän arvosti suuresti lahjaa, näin sen hänen silmistään. ”ja hänen kielensä side irtautui, ja hän puhui selkeästi.” Mark.7:35

Sitten nainen vaikeni hetkeksi ja hän jatkoi kertoen, että S-kirjain oli kuitenkin vielä kadoksissa hänen puheestaan. Se oli hänen vaikeutensa, joka muistutti koko ajan maailman turmeluksesta ja ruumiin heikkoudesta. Vihdoin hänen ilmeensä kirkastui ja hän kertoi kuin suurena salaisuutena saaneensa kiinnityksen S-kirjaimeen. Hän kertoi sen tulleen kieleltä, kun hän hiljaa lausui sanan Jeesus. Silloin tuo vaikea kirjain sihahti. Iloisena hän kertoi oppineensa Herran nimeä hiljaa lausuen uskomaan Vapahtajaan. ”Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.” Ps.139:4. Niin hän lausui malliksi Jeesus nimen ja se kuulosti kauniilta.

Nainen katsoi iloisesti minua ja alkoi yhtäkkiä laulamaan omaa lauluansa, jonka sanat hän oli saanut Jeesukselta. Se oli minulle tuntematon, mutta kuuntelin sitä mielenkiinnolla. Lyhyt keskustelutuokiomme päättyi ja kiitin naista ihanasta todistuksesta. Ajattelin, että Jumala on ihmeellinen ja hänen hoitava rakkautensa on uskovan turva ja maailman toivo. ”Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan.” Ps.40:4.

Luojamme on antanut meille syntymälahjana aistit, joiden välityksellä elämä tulee mielekkääksi. Se näkyy, kuuluu, tuntuu, maistuu ja tuoksuu. Koko elämän rikkaus on ulottuvillamme. Turmeluksesta johtuen emme kuitenkaan osaa käyttää oikein lahjojamme, vaan pilaamme kaiken hyvän ja kauniin, rikomme ja raiskaamme, kulutamme ja hävitämme. Sen lisäksi olemme kiittämättömiä ja kiukuttelemme Jumalalle. Joskus nämä vajavaiset lähimmäisemme ovat terveemmille esimerkkinä sitä, mitä on olla osaansa tyytyväinen. Kun jotakin on vajaa, puutteessa, köyhä, heikko ja avuton, ymmärtää paremmin Auttajansa, joka on ainoa todellinen apu. Joskus vaikenemme kuullaksemme, mitä Hän puhuu.

Kiitos Jeesus, että rakastat viallista ja puutteellista ja olet meidän apumme heikkoudessamme. Sinä olet luonut kielen ja antanut sanat, järjen ja sielun, että voisimme uskoa sinuun ja elää sinulle. Joskus meidän rajoitteemme estävät meitä ilmaisemasta sisimpämme tuntoja, siksi rukoilemme osaksemme kiitollista mieltä ja uutta virttä taivaasta. Muista myös niitä, joiden kieli on vielä perkeleen palveluksessa, ja jotka eivät ole koskaan nähneet todellista valoa.

19.11.09

Eräs uskonsisar sairasti alzheimerintautia ja eräänä päivänä hän katosi kodistaan Tampereen Armonkalliolta. Runsaista etsinnöistä huolimatta häntä ei löytynyt. Minullekin soitettiin hänestä ja kysyttiin, että tietäisinkö mitään tapauksesta. Monet rukoilivat hänen löytymisensä puolesta. Etsinnät lopetettiin. Parin kuukauden kuluttua hänen ruumiinsa löytyi lähimetsästä, jonne hän oli kuollut. Joku ulkoilija oli huomannut hänen ruumiinsa siellä. Tapaukseen ei liittynyt rikosta.

Kun usko on elävää ja tuoretta, se kuuluu ja näkyy kodissa. Se on yleisenä puheenaiheena ja sen varaan rakennetaan elämää. Vanhemmat kertovat Herran vaikutuksesta ratkaisuissaan lapsille ja lastenlapsille. Syntyy ihmeellinen ketju, jossa sanoma kulkee luonnollista tietä, sukujen kautta. ”Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.” Ps.78: 3-4. Suuri Kristus, suuret teot, suuret lupaukset, niitä uskova kantaa sydämessään, kun on saanut osakseen paljon Jumalan siunausta. Meidän turvapaikkamme on Golgatalla, jossa on oikea armonkalliomme. Sinne eivät yllä pahan palavat nuolet, vihollisen valheet eivätkä sen syytökset. Siellä omatunto löytää levon Jeesuksen veressä ja sydän saa taivaallisen rauhan.

Mutta joskus ihminen liukuu pois Golgatalta ja eksyy kauas armonkalliolta. Meillä on luontaiset edellytykset vastustaa Jumalaa. ”Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.” Ps.78:8. Kun on tarpeeksi kaukana armonkalliolta, ei enää arvosta nuoruutensa uskoa, eikä enää kaipaa Vapahtajaa. Uskottomuus tekee penseäksi ja jäljelle jää vain kriittisyys uskovia kohtaan. Se alkaa hengen paatumuksesta ja irtiotosta kristittyjen sananviljelystä ja rukouksesta. Sydän joutuu ensin vihollisen valtaan, sitten ilmenevät pahat teot, väärät puheet, kierot ajatukset ja kaiken kattava itsekkyys.

Kun aika kuluu ja vettä virtaa riittävästi koskessa, ihminen vanhenee ja unohtaa Herransa. ”…vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.” Ps.78:11. Vaikka Jumala oli aikoinaan hyvin lähellä ja hänen rakkautensa aivan ihana, niin uskova saattaa kadottaa kaiken tämän. Kun usko kuolee, niin uskova kuolee Jumalalle ja hänen Jumalansa kuolee. Kuolleen uskon tunnustajilla ei ole elämää, valoa. He ovat kadottaneet Jeesuksen, kuin Maria ja Joosef aikoinaan kaupunkimatkalla.

Joskus Jumala puhuu kuuluvasti ja ravistelee hereille nukkuvaa uskovaa. Nuhde, kuritus ja kehotus ahkeroimaan parannusta vievät uskovaa pienelle paikalle Herran edessä. ”Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa. He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.” Ps.78:34-35. Vaikeuksissa huomataan Jumalan olemassaolo, hänen pyhyytensä ja nähdään, kuinka kauas oltiinkaan jouduttu Jumalan armosta. Taivaan tie oli vaihtunut laveaksi tieksi ja kilvoittelu syntielämäksi. Pitäisi löytää taas tie Golgatalle, armonkalliolle.

Näytä meille, Jeesus, miten kaukana olemme sinusta ja miten lähelle sinua me voimme päästä. Auta meitä pois hengellisestä kuolemasta takaisin armonkalliolle, Golgatalle, luoksesi, turviisi. Herätä meitä uskomaan ja toivomaan, sinua ainoaa odottamaan.

13.11.09

Nykyiset herätysliikkeemme kirkon piirissä ovat kaikki taustaltaan pietistisiä. 1600-luvulla syntyi puhdasoppisuuden ja pappiskeskeisyyden vastineeksi maallikkovetoinen evankelioiva kristillisyys, jota alettiin pilkata pietisminä. Sana on latinaa ja tarkoittaa velvollisuuden tuntoa, tunnollisuutta, hurskautta, kiintymystä, rakkautta, uskollisuutta, oikeudentuntoa, sääliä. Sanan sisältö jo ilmaisee, millainen suhde näillä ihmisillä on ollut Kristukseen. Pietismissä on aina korostettu maailmasta erottautumista, heikkojen auttamista sekä pidättymistä aistillisuudesta. Pietistit eivät ole koskaan voineet hyväksyä yksipuolista kasteen perusteella aikaan saatua uskovaisuutta. On korostettu kääntymystä, parannusta, katumusta ja hengestä uudestisyntymistä sanan vaikutuksesta. Pietismi on ollut aina hyvin tehokas herätyksen levittäjä ja missä se on tukahdutettu, siellä kirkollinen elämä on ollut kuollutta ja kaavamaista. Pietistit ovat aina lukeneet paljon Raamattua, rukoilleet toistensa ja kaikkien ihmisten puolesta. Pietistejä on aina vainottu, koska Kristuksen evankeliumin julistaminen ei ole viholliselle mieleen, eikä ainakaan silloin, kun se tulee tavallisen kansan kautta. ”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.” Jes.43:18-19.

Tunnen monta kovaksikeitettyä luterilaista, jotka tuntevat paremmin kirkon opinkappaleet kuin Kristuksen. Ikävä, mutta totta, moni hyvä uskova ja evankelista on mennyt piloille liiallisella opinkiivaudella. ”Koska tämä kansa halveksii Siiloan hiljaa virtaavia vesiä…” Jes.8:6. Usein tämän tyylin elämään liittyy taistelu lihan kiivaudessa toisia ihmisiä vastaan. Harhaoppista saa niin ollen lyödä kuin vierasta sikaa, vaikka Jumala rakastaa heitäkin. Nämä opinkiivailijat ovat siirtäneet harpin keskuksen pois Kristuksesta ja asettaneet sen kirkkoon. Ongelmana on se, ettei Kristus ole sidottu kirkkoon, mutta kirkko on täysin riippuvainen Kristuksesta. He etsivät puhdasta kirkkoa, mutteivät puhdasta Kristusta. On sääli kuolla ilman uskoa kirkonhelmassa, kun Jeesus haluaisi ottaa omaan helmaansa ja synnyttää uskon.

Jumalan suunnitelma ilmenee tavallisissa ihmisissä, joita Herra ottaa tykönsä ja tekee heistä lapsiaan. He saavat armolahjoja ja he alkavat julistaa Kristusta, suurta Herraansa. ”Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, tulevat virtanaan Herran hyvyyden tykö, jyväin, viinin ja öljyn ääreen, karitsain ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, eivätkä he enää näänny.” Jer.31:12. Kun Herra hoitaa terveeksi ja parantaa luopumuksemme, on selviö lähteä hänen palvelukseensa. Sitä pelastettu tekee mielellään, sydämen riemulla ja ilman palkkaa tai odottaen siitä jotain saavansa. Jokainen aika joutuu läpi käymään saman tien, jossa kaikki inhimillisesti suuri ja viisas tulee tyhjän veroiseksi, jossa kaikki ihmisvetoinen seurakuntaelämä osoittautuu turhaksi ja harhaksi. Siksi jokainen aika saa havaita, että pietismi nostaa aina uudelleen päätään. Se on rakkauden ja uskollisuuden vastaus Herralle, hänen kansansa, morsiamen vastaus yljälle. Silloin aina tapahtuu uudistumista ja Jumalan siunaukset löytävät kohteensa; syntiset ja sairaat saavat kohdata elävän Kristuksen. Jumalan sanassa pysyvä kristittyjen joukko on pieni ja koostuu vaatimattomista ihmisistä, mutta Jeesus rakastaa heitä.

Sinä, Jeesus, synnytät kautta aikojen uusia uskovia ja sinun omiksesi kelpaavat kaikki syntiset, huonot, rosvot ja langenneet. Sinun suuri rakkautesi hoitaa meitä ja haavojamme, sinun luonasi meillä on turvapaikka ja lepo. Sinä et aja pois luotasi kaipaavaa ihmistä, etkä hylkää epäonnistunutta. Sinun rakkautesi tukee minua ja pitää minut tiellä.

6.11.09

Eräs pelastusarmeijan työntekijä asui aikoinaan Oulussa ja työskenteli siellä paikallisessa osastossa. Hänen nimensä oli Jansson. Eräänä iltana heillä oli temppelissään herätyskokous ja Jansson valmistautui siihen huolellisesti lukien sanaa ja rukoillen Herraa. Silloin Jumala puhui hänen sydämelleen ja sanoi, että illalla pelastuu 4 ja ½ ihmistä. Se tuntui kovin kummalliselta sanomalta? Tuli ilta ja tilaisuus meni mukavasti, Herran Henki oli läsnä ja ihmiset puhuteltuja. Jossain vaiheessa alkoi jälkikokous ja niitä, jotka haluaisivat tulla uskoon kehotettiin tulemaan katumuspenkkiin polvistumaan. Muutamia ihmisiä tuli ja heidän puolestaan rukoiltiin. Jansson laski, että neljä oli tullut uskoon, mutta, mitä Herra olikaan hänelle puhunut ½-ihmisestä? Vihdoin tilaisuuden lopussa ja salin ollessa jo tyhjentymässä seurakunnasta tuli eräs pelastusarmeijan kadetti hänen luokseen pyytämään esirukousta. Kadetti sanoi tarvitsevansa uskon uudistusta, sillä hän oli ollut uskossa vain puolisydämisesti. Niin Jansson rukoili tämän puolesta ja huomasi, että Herran antama profetia oli toteutunut.

Uskovan elämää varjostaa monenlaisten vihollisten armeija: saatana, maailma ja oma liha ovat koko ajan sodassa Jumalan suunnitelmaa ja tahtoa vastaan. Joudumme kulkemaan ahtaasta portista ja kaitaa tietä päästäksemme kirkkauden maahan, taivaaseen. Monet luopuvat matkalla, monet eksyvät, joutuvat harhaan, monet kulkevat takaisin kadotuksen tielle, monet tekevät kompromisseja elämän valinnoissa. ”He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin.” Ps.11:3. Kahden tien kulkijat ovat aina vaaravyöhykkeessä. Heillä on vain askel kuolemaan.

Erämaa on uskovalle tarpeen, mutta se tie on kuljettava Herran kanssa ja hänen johdatuksessaan. Moni uupuu myös siihen, että heillä on vain Mooses käskijänä. Uskonelämä on kohta vain rajoituksia, sääntöjä ja määräyksiä. Mutta evankeliumi puuttuu ja sen mukana puuttuu kaikki – ei ole Jeesusta. Käy kuin tuhlaajapojan isoveljelle, joka mittasi uskoansa omista teoistaan, hyvyydestään ja uskollisuudestaan, eikä isän rakkaudesta. Siksi hän ei voinut iloita, kun hulttioveli saapui sikamatkoiltaan. Armo on joskus kovin kaukana, mutta syntiselle se tulee lähelle – aivan alas. Puolikuollut tila on uskovalle vaarallinen, sillä se tekee toimettomaksi, arvostelevaksi ja ahneeksi.

Kokosydäminen uskovaisuus on ihanne, joka tuntuu joskus kovin kaukaiselta haaveelta. Meille on ominaisempaa olla jaetulla sydämellä Herran seuraajina ja siksi on niin paljon nimikristillisyyttä. ”kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.” Jaak.1:8. Jaettu mieli on häilyvä ja epäluotettava. Siitä syntyy huolimattomuus, valvomattomuus, rukoilemattomuus, anteeksiantamattomuus, lihallisuus, välinpitämättömyys ja toisten uskovien halveksiminen. Kristuksen seurakunnan ehkä suurin vamma ennen ylösottoa on sen rikkinäisyys, joka on sen haavoittanut ja runnellut torsoksi. Sitä on vaikea tunnistaa alkuperäisessä muodossaan ollenkaan Jumalan seurakunnaksi, se on kuin Herramme ruumis aikoinaan ristinkuolemassa: Halveksittu, haavoitettu, hylätty ja kaamean näköinen.

Sinun seurakuntasi tarvitsee apua, Herra, ettei se näänny ja kadota kutsumustaan. Anna uskon lampun palaa, että kansasi näkisi kulkea, että omasi osaisivat palvella Pyhässä Hengessä ja sanaasi arvostaen. Vuodata sisimpäämme uuden elämän virvoitusta kärsimystesi osallisuudesta ja ylösnousemusvoimastasi. 

1.11.09

Luin lehtijutun, joka oli otsikoitu ”Ei kyyneltäkään”. Siinä kerrottiin yksinäisen ihmisen hautauksesta. Vainajan siunaustilaisuuteen ei ilmesty yhtään saattajaa, surijaa, ystävää tai sukulaista? Tampereen kaupungissa sellaisia tapauksia on vuosittain lisääntyvästi lähes vuoden jokaiselle viikolle. Arkun päässä lukee nimi ja virkailijat toimittavat karun muistohetken rutiinilla ilman kyyneleitä. Kaupungin sosiaalitoimi on kustantanut halvimman mahdollisen arkun ja hautauspalvelu on somistanut siihen auenneita kukkia vihkoksi, sillä muuten ne kuulemma heitettäisiin kuitenkin kohta roskiin? Tyhjässä kappelissa palavat kynttilät ovat ainoa elonmerkki. Kohta soitetaan kelloja viisi minuuttia, mutta ketään ei kuulu. Kanttori soittaa jotain ja pappi lukee siunauksen. Tilaisuus kestää 12 minuuttia ja sitten vainaja arkkuineen poltetaan. Karua.

Kuinka yksinäistä joskus onkaan ihmisellä täällä kuolemanvarjon maassa, miten hylätyksi hän joskus itsensä tunteekaan? Kun toiset kylpevät ihmissuosiossa ja ottajia ja kyselijöitä tuntuu olevan väsyksiin asti, niin toinen ei saa kirjettä, korttia, soittoa eikä muistamista juuri koskaan. Kukaan ei tule käymään, kukaan ei kysy hänen vointiaan, tai mitä hänelle kuuluu. Ainoa ääni tulee koneesta, radiosta, televisiosta, netistä, kellosta tai jääkaapista. Joskus naapuri kolistelee tai ääntelee, joskus hänen koiransa.

Kaikilla ihmisillä ei ole kykyä eikä halua solmia kestäviä ihmissuhteita. He jäävät yksin. Joskus yksinäisyyden taustalla on pettynyt suhde, joka syystä tai toisesta epäonnistunut. Joskus synti ja sen seuraukset vievät yksinäisyyteen. Joidenkin luonne on epäsosiaalinen ja jatkuvat ristiriidat syrjäyttävät. Harvempi lienee syntynyt yksinäiseksi. Helpompi on kuitenkin olla yksin kuin jatkuvasti kiusattavana ja murjottavana. ”Käänny minun puoleeni, armahda minua, sillä minä olen yksinäinen ja kurja. Minun sydämeni pakahtuu tuskasta; päästä minut ahdistuksistani.” Ps.25:16-17.

Isoäitini eli pitkän elämänsä yksin ja jotenkin totuin aina lapsuudestani asti ajattelemaan, että niin pitää olla. Myöhemmin olen säälinyt häntä. Hän kävi töissä tehtaassa ja asui hellahuoneessa, lämmitti asuntonsa puilla ja kantoi veden sisälle ja ulos. Myöhemmin hän sai paremman asunnon, vaikkei suurempaa. Käydessäni hänen luonaan hän oli yleensä iloinen, ystävällinen ja elämän koulussa kasvanut ryhdikkääksi. Vanhoilla päivillään hän tuli myös uskoon ja meillä oli monta siunattua hetkeä sanan ääressä veisatessamme ja rukoillessamme. Hänen hautajaisissaan lauloin laulun ”Kun on matkani määrä käyty, ilta joutunut…mä ensin katson Jeesukseen… hänet haavoistansa tunnen…”

Raamattu sanoo: ”Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös.  Myös, jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin; mutta kuinka voisi yksinäisellä olla lämmin? Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäinen lanka pian katkea.” Saarn.4: 9.-12. Mutta joskus ei vain löydy sitä toista. Olemme ihmisinä ajassa joskus kovin yksin. Myös monet yksinäiseksi jääneet eron tai leskeyden kautta juuttuvat paikalleen ja tottuvat oloonsa. Elämä hupenee ja aika kuluu, mutta yksinäisyys on mukana. Lieneekö niin, että yksinäinen vuodattaa monta kyyneltä, mutta hänen lähtönsä jälkeen ei kukaan?

Herra Jeesus, sinä olit kovin yksin suorittaessasi Isän tahdon mukaan uhripalvelustasi meidän hyväksemme. Muista tänään yksinäisiä, lohduta heitä sanallasi ja uskovien yhteydellä. Anna uskoville pyhien yhteys käytännössä, että näkisimme kuinka tärkeitä ja rakkaita nämä unohdetut lähimmäisemme ovat sinulle. Kiitos, että sinun luonasi ei kukaan ole yksin. 

26.10.09

Sain sähköpostin Amerikasta, täysin tuntematon mies, Ray, esittäytyi pikkuserkkunani. En ole koskaan tavannut häntä ja vasta muutama vuosi sitten kuulin hänen olemassaolostaan. Tämän postin viesti oli vavahduttava, sillä mies kertoi olevansa uskossa Jeesukseen. Hän oli liittänyt postin mukaan henkilökohtaisen todistuksen uskonelämänsä vaiheista.

Sukulaiselleni sanottiin hänen elämänsä taitekohdassa: ”Ray, olet vaeltanut erämaassa 40 vuotta, on aika tulla kotiin.” Hän kertoo: ” Koko ajan Jeesuksen käsi oli kanssani. En voi sanoa montako kertaa olisin voinut kuolla, ilman toivoa. Mutta Jeesus, huolimatta kaikesta saastastani, piti minua silmällä, tuli kallionkielekkeelle, nosti minut hartioilleen ja kantoi minut kotiin. On niin paljon mitä voisin sanoa tästä asiasta, se on toisen päivän aihe. Vielä yksi asia. Tiedän niin paljon Raamatusta, minua on opetettu paljon, kuitenkaan en koskaan ollut kokenut pelastusta, todella kokenut sitä. Oli kuin olisin ollut myrskyävällä meressä vain minuuttien päässä kuolemasta, ja sitten kapteeni Jeesus huokasi puoleeni ja sanoi: ”Hän selviää tästä, Isä”

Lukuelämykseni sai minut iloiseksi ja mietteliääksi. Mietin menneitten sukupolvien vaiheita ja kuinka paljon heidän vaikutuksensa olikaan vaikuttanut meihin myöhempien aikojen ihmisiin. On mykistävää ajatella, kuinka kokonaisvaltaisesti ja kaukaa Jumala on pelastuksensa suunnitellut elämäämme. Kuinka ihmeellistä on, että Jumala laittaa tuttuja ja tuntemattomia rukoilemaan Herraa meidän puolestaan. Kuinka ihanaa onkaan nähdä, että Herra kulkee seuraten meitä vuosikymmenet, vaikka emme ansaitse sitä. Suurenmoista, ettei hän ole antanut meidän hukkua hulluutemme tähden.

Jumalan sana antaa eväät, valon ja suunnan etsivälle ja halulliselle sielulle. Sanan lupaukset ovat arvotavaraa, jotka säilyvät taivaaseen. Niihin tarttumalla pysyy pinnalla, muuten hukkuu. ”Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.” 2.Kor.7:1. Matka taivaaseen on pitkä ja tie kaita, siksi me saastumme, likaannumme kulkiessamme. Pitkään jatkunut likaantuminen vaikeuttaa uskonelämää ja sen seurauksena monet kadottavat kokonaan armon.

Saastaisuus hukuttaa ja murehduttaa Pyhän Hengen. Se on moni-ilmeinen ja sekoittaa sekä lihan että hengen alueilla. Uskovan on helpompi puhdistautua lihan saastaisuudesta, sillä se on usein helpompi havaita. Mutta hengen saastutus on vaikeampi alue, koska siihen sisältyy taipumuksemme omavanhurskauteen, uskonnollisuuteen ja farisealaisuuteen. Siihen on vienyt usein väärä tieto, väärä oppi tai väärä profeetta. Lisäksi siihen liittyy joskus lihan pyhitys, jolloin me pyhitämme pimeyden tekoja – monesti tietämättämme. Vapaa uskova on Kristuksen Hengen ohjauksessa ja kuljetettavana.

Kristus, Vapahtajamme, muista meitä lankeilevia lapsiasi, ettemme joutuisi sinusta kauas. Muista meitä, että aina kuuntelisimme sinua kaikessa. Puhdista meitä saastaisuudestamme lihassa ja hengessä, että vapautuisimme iloitsemaan pelastuksesta.  Kiinnitä meitä sanasi luotettaviin lupauksiin jotka eivät koskaan horju. 

23.10.09

Naapurin rouva kertoi aikoinaan nähneensä unen, jossa hänen piti laulaa virsi "On Jeesus nimi ihanin". Hän oli avannut kirjan, ottanut virren esille, mutta ei saanut ääntä tulemaan. Myöhemmin hän mietti, mitä uni tarkoitti? Vuosien kuluttua rouva tuli uskoon eräissä kotiseuroissa, jotka järjestettiin uudenvuoden aattona. Kun hän sitten uskoon tultuaan lauloi tuota mainittua virttä, hän huomasi sen olevan virsikirjassa osastossa uudenvuoden virret. Miten sattuvasti Jumala oli johdattanutkaan asioita, sillä uudenvuoden päivä oli hänen uuden elämänsä ensimmäinen päivä, ensimmäinen päivä Jeesuksen kanssa taivaan tiellä.

Naapurin rouva oli käynyt myös monet vaikeat retket ennen armon kirkastumista. Hän oli kokeillut Jehovan todistajat ja adventistit, mutta lakihurskaus ei ollut tuonut sielunrauhaa. Käskyjen tie ei ollut avannut taivaan ovea. Kristus oli ollut kadoksissa. Hän oli tosissaan yrittänyt ja tosissaan etsinyt, mutta mieli oli tyhjä ja synnit painoivat edelleen. Oma yrityskin alkoi hiipua. Silloin Herra oli johdattanut hänen luokseen uskovan työtoverin, joka vei häntä hengelliseen tilaisuuteen. Luterilaisen kirkon sisältä loisti valoa. Alkoi uusi aika, evankeliumi alkoi vetää häntä puoleensa. Tuli etsikon aika, joka huipentui kotiseuroissa, kun evankelista julisti onnittelut Kristuksen suuren armon ja sovitustyön perusteella. Se osui maalinsa kuin täsmäohjus.

On suuri Jumalan lahja saada sydämensä pohjasta kiittää Jeesusta hänen nimestään, joka on ihana jokaiselle uskovalle. On tärkeä oppia aina ja kaikissa asioissa luottamaan Vapahtajaan. Hänen persoonansa on muihin verrattuna  ainutlaatuinen. Siksi sana kehottaa meitä: "Luopukaa siis ihmisistä, joilla on vain henkäys sieramissa, sillä minkä arvoiset he ovat!" Jes.2:22. Ihmisiin turvautuminen on  kuin Vapahtajan korvike. Ihmisvoima, viisaus ja tieto ovat kaikki rajallisia, heikkoja ja turmeltuneita. Ne eivät auta. Osoittaakseen vaikutusvaltansa, Herra puuttuu ihmisten jokapäiväiseen elämänmenoon horjuttamalla väärää rauhaa. "Herra Sebaot ottaa pois Jerusalemilta ja Juudalta varan ja turvan" Jes.3:1. Kun säästöt hupenevat ja inhimilliset edellytykset horjuvat, on aika kuunnella Herraa.

Sitkeimmät etsivät Jumalan ohi edelleen vain ihmisiä. "Kun veli tarttuu veljeensä isänsä talossa sanoen: "Sinulla on vielä vaatteet, rupea ruhtinaaksemme ja ota huostaasi tämä raunioläjä" Jes.3:6

Huonossa seurassa kuka tahansa kelpaa pomoksi ja rahamiehet ovat aina kysyttyjä. Mutta kun ihmisen elämä on vain rauniokasa, ei se kelpaa enää kenellekään. Silloin ilmestyy Kristus, hän nostaa tuon kelvottoman harteilleen kuin kadonneen lampaan ja kantaa kotiin.

Kun ihmisveljet osoittautuvat kelvottomiksi auttajiksi, he sanovat: "Ei minusta ole haavoja sitomaan; ei ole minun talossani leipää, ei vaatetta, älkää panko minua kansan ruhtinaaksi." Jes.3:7. Silloin tarvitaan Kristusta ja hänen armoansa. Käskijät saavat mennä, pimeyden teillä viihtyvät saavat olla omissa oloissaan. Mutta kaipaavat Herra auttaa valoon. Hän sitoo haavat, hän hoitaa terveeksi. Hän on meidän parantajamme. Hän itse on elämän leipä ja hän ruokkii kansansa parhaalla taivaan mannalla. Sitä riittää jokaiselle päivälle. Hän lahjoittaa myös alastomalle syntiselle vanhurskautensa puhtaan puvun. Verellä pesty puku on uskovan kallis omaisuus, jossa meitä esitellään taivaassa. enkeleille.

Kiitos Jeesus, että kutsut ja vapautat ihmisiä synnin ja ihmisten orjuudesta. Ota tässä ajassa nämä raunioläjät, minkä nimisiä sitten ovatkin. Rakenna heille itse koti, jossa usko toivo ja rakkaus vallitsevat. Jossa sinä olet kaiken keskus.

16.10.09

Onnettomuuksien keskellä mitataan tappioita euroissa tai ihmissieluissa. Tavaraa saa aina uutta, mutta ihminen ei ole korvattavissa. Joitakin vuosia sitten Tyrvään vanhan kirkon korjausmies Tapio käveli palaneen temppelin raunioilla seuraavana aamuna, kun tuhopoltto oli yöllä tapahtunut. Etsimättä hänen silmiinsä osui maassa lojuva koraalikirjan osaksi palanut sivu. Virrestä 599 oli paperille jäänyt palamatta neljä viimeistä säkeistöä. Virsi alkoi sanoin ”Maailma täällä iloitsee, se synneissänsä leikitsee, kunnes se kerran hukkuu…” Myöhemmin sanotaan: ”On Herra meitä nuhdellut, on varoittanut, neuvonut, myös suonut kuritusta. Hän puhuu yhä sanassaan, hän kutsuu meitä palaamaan ja vaatii parannusta.” Vaikka virsi on kirjoitettu satoja vuosia sitten ja erilaisessa yhteiskunnassa, on se hyvin ajankohtainen tänään. Se on kuin viesti taivaasta. Jumala halusi puhua Tapiolle ja myös muille, miten vakavasta asiasta on kyse. Maahan pudonnut virsikirjan sivu oli merkityksetön, kunnes mies poimi sen ja alkoi lukea sitä. Sanoma valtasi hänen mielensä. Vaikka hän oli sen kuullut ennenkin, sen sanoma osui nyt särkyneeseen sydämeen koskettavasti. Näkyvissä oli säilynyt keskeisesti neljäs säkeistö: ”Ah, kerran kaikki lopun saa, maan piiri hukkuu, raukeaa, sen perustukset kaatuu. Kun taivaan torvi kajahtaa, niin ihmiskunta vavahtaa ja Herra Kristus saapuu.” Jumalalla on viimeinen sana kaikkeen, maailman ja sen jokaisen ihmisen on tunnustettava Kristus – ei ole vaihtoehtoa. Siinä ovat kevyttä kamaa ateistit, apinauskontoihmiset, kapitalistit ja kaikki epäjumalanpalvelijat, syntiset rajattomasti ja yksilöinä.

Viime aikoina tapahtuneet kuolemantapaukset ovat pysäyttäneet kansalaisia Suomessa. Nuorten ihmisten kuolema on mustaa valuuttaa, joka ei jätä kylmäksi. Ihmisiä virtaa katsomaan kuolemanpaikkaa, tuodaan kynttilöitä vainajien muistoksi ja ajatellaan, että itsekin olisi voitu olla tuossa joukossa. Itketään ja surraan, kirkot täyttyvät murheellisista, mutta tekeekö kukaan parannusta Herran kasvojen edessä? Kuolema pysäyttää ja joidenkin ihmisten elämään jää lopullinen ontumisvaihe sen jälkeen. Kuolema on lopullinen ero tästä ajasta ja edessä on vain odotus kummalle puolelle joudutaan viimeisessä suuressa jaossa, jonka Kristus suorittaa.

Jumala on kaiken yläpuolella, hallitsija ja Herra, jonka edessä kaikkien on nöyrryttävä. Jumalan kädestä tulevat onnettomuudet ja hänen isällinen puheensa on joskus huiman kovaa. ”Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut? Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.” Aamos 3:6 -7. Kaikki ajallinen menee rikki, kaikki inhimillinen särkyy. Parhaimmillaan sydämet murtuvat Kristuksen ristin ääressä. Ihmiset eivät ajattele ikuisuutta, vaan helppoa, hauskaa ja hyvinvointia elämän joka alueella. Kun sitten tulee yllättävä käänne, jonka taivas lähettää, ollaan hetken herkällä paikalla. Mutta kääntyykö kukaan, tekevätkö parannuksen, onko tapahtuman jälkeen seurakunnassa enemmän uskovia kuin ennen?

Tuhkasta nousee aamu, sanotaan. On taivaallinen totuus, että vanhan on ensin kuoltava, ennen kuin uusi elämä viriää. Toisaalta Herra Jeesus kulkee lähellä ihmisen hätää ja kuoleman edellä hän tarjoaa armoansa. On sama kuoleeko häkämyrkytykseen tai liikenneonnettomuudessa, tai omassa vuoteessaan tai sairaalan hoidossa. Viimeisellä henkäisyllä on mahdollisuus pelastua huutamalla avukseen Herran nimeä. Maallisen elämän päättyminen ei sano vielä mitään, sillä edessä on ikuisuus. Pelastettujen kiitosvirsi soi siellä, mihin pääsevät Karitsan verellä pestyt sielut. Siellä ovat rinta rinnan laulamassa Herran kunniaa moraalisesti oikein eläneet uskovat ja viime metreillä pelastuneet maailman ihmiset. Syntiä ei enää ole, se on jäänyt Jeesuksen ristille.

Herra, ilmoita lupauksesi mukaan palvelijoillesi profeetoille, milloin ihmiset lähtevät onnettomuuksien kautta, että he tietäisivät rukoilla sielujen pelastusta ja sinun ennättävää armoasi heille, jotka vielä kulkevat maailman teitä.

8.10.09

Julkisuuden henkilöt ja aikamme tähdet ovat yleensä tiedotusvälineissä näkyvissä ja yleensä he näyttävät iloista ilmettä ja menestyksen kuminaamaa. Tiedotusvälineet elävät tästä valheesta. Joskus kuulemme kulissien takaa yllättäviä uutisia, kun Herra on vaikuttanut ihmissielujen pelastukseen. Tällainen uutinen oli eräässä lehdessä hiljattain. Gospelmuusikko Andrae Crouch kertoi: - Kolme viikkoa ennen Michael Jacksonin kuolemaa olin sisareni kanssa hänen vieraanaan. Keskustelimme pitkään ja hän pyysi apua parin kappaleen sovituksissa, Andrae kertoo. - Sitten rukoilimme yhdessä. Rukoilimme, että Herra tulisi hänen elämäänsä. Pidimme toisiamme kädestä ja hän puristi kättäni merkiksi, kun rukoilin hänen puolestaan, Andrae kertoo.  

Huono elämä, surkea ihmisyys ja synnin hirvittävä kuorma saavat onnellisen lopun, kun Jeesus astuu ihmisen elämään. Julkisuuden sätkynukke löytää elämän Vapahtajassa. Hädän päivänä voi pelastua huutamalla Herraa avuksi, niin Raamattu sanoo. Mutta kuinka pitkä matka onkaan tuohon tilaan, kuinka kauan ihminen saattaa kulkea ilman Jumalaa, ilman elävää herätystä, ilman uskoa, ilman pelastusta. Mutta joskus rukoukset tulevat kuulluiksi ja kulissit kaatuvat. Niiden takaa paljastuu alaston ihminen, suojaton, turvaton, yksinäinen, saatanan pettämä synnin orja ja maailman vanki.

Joskus on keskityttävä vain tulevaisuuteen, sitä on kristillinen toivo Jeesuksessa. Hän luo uuden ja elävän tien kuolemasta elämään, pimeydestä valoon. 1.Moos.19:17..."Pakene henkesi tähden, älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään lakeudella. Pakene vuorille, ettet hukkuisi." Mutta yhdelle matka kävi liian pitkäksi, Sodoman mainosvalot ja tarjoukset alkoivat houkutella katsomaan taakseen. Siihen hän jäi kuin tatti, eikä koskaan pelastunut. Hän on edelleenkin varoitusmerkki myöhemmin kutsutuille, ettei usko sammuisi, eikä toivo kaikkoaisi. Suolapatsaita on liikaa! 26. "Ja Lootin vaimo, joka tuli hänen jäljessään, katsoi taaksensa, ja niin hän muuttui suolapatsaaksi." Jumalan ihmisellä on hengellinen näkö ja hän katselee asioita uskossa. Hän suree menetettyä ja kuoleman suuhun jääneitä, mutta iloitsee pelastuneista - niistä vähistäkin. 27."Aabraham nousi varhain aamulla ja meni siihen paikkaan, jossa hän oli seisonut Herran edessä, 28. katseli Sodomaan ja Gomorraan päin ja yli koko lakeuden, ja katso, maasta nousi savu niinkuin pätsin savu."

Kuinka helposti kristittyinä rupeamme inhimillistämään pelastuksen ja ajattelemme, että ihmisen hyvyys edesauttaa uskovaiseksi tai syntisyyden paljous sammuttaa Jumalan rakkauden. Evankeliumi yllättää ja mykistää, on ihmeellistä nähdä, kuinka Kristus tavoittelee kurjan ihmisen sydäntä. Toivottomat tapaukset ovat Jumalan kunnia ja elämänsä pilanneet hänen kylvömaansa ja puutarhansa iloistutukset. Heistä Jumala tekee vanhurskauden tammia.

Joudumme pakenemaan uskovina maailmaa, syntiä, vihollisen houkutuksia, turhia väittelyjä, haureutta, ylpeyttä, ahneutta, valhetta ja laiskuutta. Olemme vaaravyöhykkeessä, sillä monet kiusat ja koetukset ravistelevat elämäämme. Joudumme tahtomattamme ihmisten haukuttavaksi, töhrimisen maalitauluksi, olemme laskiämpäreitä, joihin ohikulkijat tyhjentävät ongelmajätteensä. Meitä pidetään esillä kuin taiteilijoita, kaikki saavat arvostella tekemisemme ja puheemme mielin määrin. Kristuksen askelissa olemme teuraslampaita ja esikuvamme on Jeesus, Jumalan karitsa, hylätty, unohdettu, teurastettu - ja voittanut!

Jeesus, tartu käteemme, kun uuvumme. Näytä kuolemasi ja elämäsi, näytä haavasi ja kirkkautesi. Varjele, ettemme olisi vain tavallisia ihmisiä, vaan sinuun uskovia taivaskansalaisia. Sinä olet meidät pelastanut, sinun me olemme, sinua palvelemme, sinua seuraamme. Sinua odotamme auttajaksi maailman pimeyteen.

29.9.09

Amerikassa oli aikoinaan rikkaudestaan kuuluisa liikemies Rockefeller (1839 -1937) Hän oli maailman suurimman öljy-yhtiön Standard Oil-yhtiön perustaja ja aikanaan maailman rikkain mies. Rockefellerin kuollessa vuonna  hänen omaisuutensa arveltiin olevan 1,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Mutta hän oli myös Amerikan epäsuosituin julkisuuden henkilö julmien liiketoimiensa ansiosta. Mies oli baptisti, mutta ilmeisesti varsin muotojumalinen? Hän tuli kuitenkin ennen kuolemaansa elävään uskoon ja sai arvioida elämänsä arvot uudelleen. Hän ilmoitti tahtovansa tulla haudatuksi arkussa, johon tuli tehdä reiät kummallekin puolelle. Niistä piti laittaa kädet ulos roikkumaan, että kaikki näkisivät, ettei hän vienyt mitään mukanaan suuresta maallisesta omaisuudestaan.

Ihmiselämä kuluu pääasiassa toimeentulon ja elintason kohottamiseksi. Ennen vanhaan oli perustarpeiden hankkimisesta niin paljon vaivaa, ettei juuri jäänyt muuhun aikaa. Nyt ison rahan, sijoittamisen ja velkaantumisen aikana on hyvinvointi kohonnut äärimmilleen. Länsimaissa taloudellisen kasvun rajoituksena näyttää olevan vain inflaatio tai lama. Toisaalta emme hallitse elämäämme, sillä ylivelkaannumme, syömme ja juomme itsemme sairaaksi. Ihmiset ovat yksinäisiä, vaikka asuvat mukavasti ja heillä on riittävä toimeentulo. Itsemurhat ja väkivaltaisuus rikkovat elämää, nuoret ihmiset eivät jaksa elää, sillä perkele on tullut heitä riivaamaan.

Yhteys Kristuksen kanssa on suuri salaisuus, joka avautuu vain syntiselle. "Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat." Ps.2:12. Evankeliumin takana on säälimätön tuomari, joka heittää kääntymättömät helvettiin. Armon ajan loputtua, tulee vihan aika. Kun pelastus on tarjottu, eikä asianomainen taivu parannukseen, on edessä lopullinen ero Jumalasta.

Jumalaan turvaavat ovat nimitetyt autuaiksi, eli onnelliseksi. Siihen joukkoon mahtuvat kaikkein huonoimmat, suuret syntiset ja toisen laidan Rockefellerit. Jumalan edessä tullaan kovin pieniksi, heikoksi ja tasa-arvoisiksi. Autuus on uskovan tavaramerkki. Se ei ole jokin yksityinen seurakunta tai herätysliike, vaan kuka tahansa Jeesuksen oma.

Joskus kristityt ovat keskittyneet kovasti saarnaamaan omaisuutta vastaan ja onhan tunnettua, että tavaraa ja rahaa ahnehtimalla monet ovat luopuneet uskosta. Sitten kristityt ovat paenneet elämää ja tavaran haalimista eristäytymällä elämästä. Ulkoinen köyhyys on asetettu tavoittelemisen arvoiseksi, samoin luostari-kristillisyys. Tämän elämäntavan ongelmana on se, että kristityt ottavat siitä pisteitä itselleen. Meillä on tapana lukea bonukset eduksemme. Ansioajattelu istuu meissä sitkeästi ja se tekee meistä heikkoja kristittyjä. Omassa varassaan elävä uskova järkeilee, toteuttaa vahvaa tahtoansa ja tunteilee mielihalujensa mukaan. Mutta Herran edessä riisuttu on kuin entinen Rockefeller, hän kulkee loppumatkansa tyhjin käsin ja tyhjin taskuin. Mutta hänellä on rikkautta taivaassa, loppumaton aarre, sillä Jeesus on siellä.

Sinä, Jeesus, näytät meille asioiden oikean arvon. On lainaa vain kaikki, minkä me omistamme. Sinä olet kaiken meille antanut, sinun kädestäsi näitä otamme. Sinä ne annat ja sinä ne otat jälleen. Auta katsomaan kaikkea sinun silmiesi näöllä, ettemme kiintyisi turhuuteen. Kiitos kaikesta, mitä annat käytettäväksemme. 

10.9.09

Aina silloin tällöin joku tutkii onnellisuutta omalla mittarillaan. Kuulemma parisuhteessa elävien on todettu olevan onnellisempia kuin yksin elävien. Yksin elävät miehet ovat vähemmän onnellisia kuin yksin elävät naiset. Avioliiton onnea lisäävään vaikutuksen ohella kotiäitien on todettu olevan työssä käyviä onnellisempia. Useat tutkimukset filosofian, psykologian, sosiologian ja taloustieteen piirissä osoittavat, että ihminen on onnellinen, jos häntä kohdellaan oikeudenmukaisesti. Onnellisuusekonomistien mukaan tulojen kasvu ei tietyn rajan jälkeen sanottavammin lisäisi onnellisuuden tunnetta, ja eräänlainen minimituloraja tässä mielessä olisi vain 7700 euroa vuodessa. Heinäkuussa 2007 julkaistun New Economics Foundationin (Nef) ja Maan ystävien teettämän tutkimuksen mukaan islantilaiset elävät pitkän ja onnellisen elämän, kun taas virolaiset jäävät hännille eurooppalaisten maiden vertailussa. Suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset ovat tyytyväisimpiä elämäänsä. Tutkimuksen mukaan maat, jotka ovat tiiviimmin seuranneet anglosaksista, vahvasti markkinavetoista talousmallia, osoittautuvat vähiten onnellisiksi. Ilta-Sanomien mukaan Suomi kuuluu maailman kymmenen onnellisimman kansakunnan joukkoon. Asteikolla 0–10 suomalaisten ilmoittama onnellisuuden keskiarvo on hieman alle 8. Tutkimuksen mukaan vanhemmat ihmiset ovat nuorempia onnellisempia?

Uskovan onnellisuus perustuu Kristuksen tuntemiseen ja yhteyteen. Se sisältää armon vaikutuksen, johdatuksen, varjeluksen, uudet uskonystävät, seurakunnan, Jumalan suunnitelman ja taivaallisen tehtävän. On kuitenkin huomattava, että onnellisuudella on vihollisensa, niitä ovat ylpeys, tyytymättömyys, kiittämättömyys, katkeruus, anteeksiantamattomuus, juonittelu, riidat, valheet, pahat puheet, syyttelyt, pimeyden teot, maailman henki, suosion tavoittelu, ahneus, ylimielisyys, halveksiminen, hylkääminen, hyväksi käyttö ja epäusko. ”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.” 1.Tim.6:6.

Elämän suuret asiat ovat yksinkertaisia ja jokaisen ulottuvilla. Tavoittelemisen arvoiset asiat ovat Jumalan asioita. Aina joskus joku ilmoittautuu uudeksi onnelliseksi, kun on kohdannut Kristuksen. ”Pidän itseäni onnellisena… Kaikki juutalaiset tuntevat minun elämäni nuoruudestani asti… että minä meidän uskontomme ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena. Ja nyt minä seison oikeuden edessä sentähden, että panen toivoni siihen lupaukseen, jonka Jumala on meidän isillemme antanut… Mutta Jumalan avulla, jota olen saanut tähän päivään asti, minä seison ja todistan sekä pienille että suurille…” Apt.26:2-24. Näiden todistuksista maailma suolautuu ja muutamat myöskin pelastuvat. Herran todistajat ovat olleet alttiita Vapahtajan seuraajina viemään sanomaa kääntymättömille. Vanhat fariseukset ovat tässä lajissa erikoisen hyviä armon löydettyään.

Ennen vanhaa puhuttiin autuaista ihmisistä, kun tarkoitettiin uskon kautta onnellista ihmistä. Autuuteen pääseminen oli suuri arvoinen Jumalan lahja ja kuitenkin täydellinen autuus on vasta taivaassa. Evankelisuudessakin oli aikoinaan tapana kysyä: oletko autuas? Se oli jo itsessään uskontodistus. Kysely herätti monia, jotka rupesivat tekemään parannusta ja etsimään Herraa. Herätysliike oli terveellä pohjalla, kun oli herätystä muuallakin kuin kirkkohistoriassa.

Onnellisen ihmisen seurassa on hyvä olla, hänen tasapainoisuutensa siunaa ympäristöä. Maailmassa on niin paljon onnettomia ihmisiä, joiden seurassa vain levottomuus kasvaa ja pahoinvointi lisääntyy. Onnellisuus näkyy ulospäin, se on sisäistä laatua. Siinä ei välttämättä ole paljon sanoja, mutta sitäkin enemmän Jumalan hoitoa ja tuntemista. Siinä on Jumalan syli ja hänen ikuiset käsivartensa kantavina, suojaavina. Onnellisuus on pala taivasta syntisen ihmisen sydämessä.

Suurin onneni on olla sinun kanssasi Herra Jeesus, seurata sinua, palvella sinua, rukoilla sinua, elää kansasi kanssa, kuunnella ääntäsi, lukea sanaasi, kiittää Isää ja ylistää sinua. Sinä olet onneni lähde, suurin iloni, kaiken olevaisen jumalallinen täyttymys ja valoni pimeydessä. Sinä olet Kaikkivaltias, Kaikkiriittävä, ikuinen, kaivattu, vapauteni tae ja tulevaisuuden lupaus.

3.9.09

Kuljin vanhainkodin pihamaan lampolan ohitse. Lammas katsoi minua ja sanoi: - mää. Minä vastasin samalla lailla. Jatkoimme muutaman kerran vuoropuhelua, sitten jatkoin matkaani kotiin päin. Lampaan ääni oli yksinkertainen, samansisältöinen ja toistuva, niin kuin eläinten äänet yleensä. Niillä ne ilmaisevat itseään, niillä tulevat huomioiduksi.

Uskovia verrataan lampaisiin ja Jeesusta paimeneen. Seurakunta on hänen lammaslaumansa, jota hän johdattaa kohti taivaan kotia. Uskovat opettelevat kuuntelemaan paimenen ääntä ja seuraamaan Vapahtajaa. Uskovat opettelevat myös puhumaan Herralleen asiansa. Joskus rukouksemme ovat lyhyitä ja yksinkertaisia, kaikki turha kruusaus on poissa. Emme enää selosta asioitamme yksityiskohtaisesti kaikkitietävälle Jumalalle. Ehkä tuomme vain oleellisen hänen eteensä. Joskus jäljelle jää vain: - mää. Se on kaikkein avuttomin rukous, jossa ei ole mitään kehumista, komeutta, ylvästä puhetta, ihmisvoimaa. Siinä on myös sen kadonneen lampaan ääni, jota paimen lähti etsimään jättäen muun lauman kotiin. Siinä ihminen tulee pienenä ja valittavana Jumalansa eteen. Siinä hänen elämänsä ja asiansa tiivistyvät yhteen sanaan: - mää. Jokaisessa kielessä löytyy varmasti sille vastineensa, suomen kielessä se on minä, mä, mun asiat tai muista mua!

Joskus uskovan katse näkee vain vaivan, kärsimyksen, vihollisen, sairauden, heikkouden ja umpikujan, joka päättyy pimeyteen. Silloin tarvitaan Jumalan sanaa ja sen saattajia, Herran Hengellä ja armolahjoilla varustettuja palvelijoita, jotka rohkaisevat arkoja ja heikkoja taivaan tiellä. "Kun Jumalan miehen palvelija nousi aamulla varhain ja meni ulos, niin katso, sotajoukko, hevoset ja sotavaunut piirittivät kaupunkia. Ja hänen palvelijansa sanoi hänelle: "Voi, herrani, mitä me nyt teemme?" "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa." Ja Elisa rukoili ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi." Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä." 2.Kun.6:15-17. Kun Herra avaa epäuskoisen silmät, taivas aukeaa ja silloin nähdään se suurempi valtakunta ja ainoa Kuningas, sekä hänen valtansa ja sotaväkensä. Ei ole mitään hätää, kun Herra Jeesus huolehtii omistaan.

Emme osaa rukoilla aina oikein, emme tiedä mitä meidän tulisi anoa. Olemme riippuvaisia Herramme johdatuksesta ja sanasta. Ympärillämme ja meissä tapahtuvat asiat sokaisevat niin, että häkellymme, koemme hätää ja avuttomuutta. Mutta Vapahtaja on kanssamme, eikä se riipu meidän hyvyydestämme. Ja kun Herra avaa meidän silmämme näkemään asioita uskossa, me rohkaistumme ja saamme voimaa ylhäältä. Silloin me näemme hänen ylivertaisuutensa kaikissa asioissa ja pelkomme poistuu, tilalle tulee Jumalan varjeleva rauha. Elämme Hänen huolenpidossaan.

Jeesus, suuri Vapahtajamme, sinun huolenpitosi ja ihmisrakkautesi ylittää kaiken käsityskyvyn. Sinä osoitat meille armoa, vaikka olemme kelvottomia, heikkoja ja huonoja. Avaa silmämme näkemään, mitä sinä tahdot meidän näkevän, ettemme vaipuisi toivottomuuteen.

25.8.09

Olin mukana evankelistapäivillä, johon oli kokoontunut alan kutsumuksen omaavia eri puolilta Suomea. Eräässä tilanteessa vanha konkari-evankelista Kalevi Lehtinen kertoi käyneensä matkallaan Nilsiässä ja siellä Paavo Ruotsalaisen hautamuistomerkillä. Siihen oli kirjoitettu sana "armo". Joku ohikulkija oli raaputtanut sanan eteen t-kirjaimen ja niin siitä sitten oli "tarmo". Lehtinen kertoi miettineensä, miten monen ihmisen elämässä tarmo sopii paremmin kristillisyyteen kuin armo. Niinpä niin.

Kalevin havainto on todellinen viiden pisteen vihje, joka olisi kaikkien havaittava ajoissa, ettei uskoelämä uuvu väärän ikeen alla. Nykyajan yleisuskonnollisuudessa tämä ongelma on jo niin kuin syöpä tuhonnut kaiken hengellisen elämän. Armoa ei tarvita, kun ei ole syntiä. Enää ei puhutakaan synnistä, vaan heikkouksista ja taipumuksista, syntymäpiirteistä ja luonnollisesta olemuksesta. Ei ihme, ettei myöskään armoa enää tunneta.

Sielunelämämme tarttuu helposti kaikkeen sielulliseen ja ottaa mielellään vastaan kaikenlaisia yliluonnollisia kokemuksia ja tuntemukset alkavat helposti ohjata uskonelämäämme. Uskova on jatkuvasti vaaravyöhykkeessä joutua itsensä vangiksi, turmeltuneet järki, tunteet ja tahto alkavat ohjata mielin määrin. Tämän seurauksena on kyllä runsaasti "tarmoa" vaikka muille jakaa, mutta armo on täysin hakusessa. Ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa elämää ei usko kasva eikä vahvistu. Kristus tulee eläväksi vain hänen henkensä ohjauksessa Raamatun sanan kautta. Siihen Herra ohjaa ja juurruttaa omiaan. Armosta eläminen on taitolaji, joka ei onnistu meille luonnostaan. Se on hullutus, jonka keskuksena on syvä luottamus Jumalaan, Kristuksen uhriin ja pyhittävään vaikutukseen. Puhumme kristittyinä paljon armosta, mutta luotamme siihen vähän. On vain helpompi luottaa tarmoon ja ihmisyritykseen, omiin tekoihin ja järkeensä. Moni on kompastunut omiin tunteisiinsa, jotka ohjaavat pääasiassa pois uskosta ja luottamuksesta Kristukseen ja hänen uskollisuuteensa. Hunajanpisara kirjassa varoitetaan kristittyä rauhoittamasta omatuntoaan millään muulla kuin Kristuksen kalliilla verellä. "...se armo, jossa te olette, on Jumalan totinen armo." 1.Piet.5:12. Uskova on Kristuksessa kokonaan Jumalan armon sisässä. Se ympäröi meitä kaikkialla, kaikissa tilanteissa ja on kokonaan Jumalan työtä alusta loppuun.

Uskovan elämä voi olla hyvin rikasta ja antoisaa, kun se kulkee Jumalan säätämässä järjestyksessä: armo ensin ja vasta sitten tarmo. Ensin tulee apu ja sitten vasta työt. Ensin kohtaa syntistä rakkaus vasta sitten ruvetaan puhumaan palvelusta. Uskovan ei tule kulkea oman ansionsa varassa, vaan elää Vapahtajan ansion varassa. Ensin Herra pelastaa ihmisen, sitten vasta lähettää lähetystyöhön. Ensin Herra johtaa syntisen Golgatalle, vasta sitten maailman valoksi. Ensin Herra pesee puhtaaksi vasta sitten käyttää uskovaa astianaan.  "Vyöttäkää sen tähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä." 1.Piet.1:13. Meille tarjottu armo on puhdas ja pyhä Vapahtaja, Jumalan Pojan täydellinen olemus, kirkkaus, uskollisuus ja rakkaus. Hänen ilmestymisensä tuo uskon ja toivon. "Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa." Joh.6:35. Jeesuksen antama hengellinen tyydytys on pysyvä yhteys jumaluuteen. Uskova on silloin yhteydessä Herraan ja on yksi henki hänen kanssaan. Samalla kaikki taivaan lahjat ja lupaukset, jotka ovat sidotut Vapahtajan persoonaan, luetaan uskovan hyväksi. Olemme tulleet Kristuksen kanssaperillisiksi, olemme armon lapsia. "Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan." 1.Kor.6:17.

Auta meitä, Kristus, omistamaan armosi syntisinä ja kelvottomina, kurjina ja raadollisina, ilman mitään omaa ansiotamme. Vapauta meidät ajattelemasta tarmoa armon asemasta ja turvautumasta ihmistekoihin ja yrityksiin olla hyvä ja kelvollinen uskova. Anna meille armosi tuoma valo ja puhtaus, lahjavanhurskaus ja pyhitys. Anna meille iloa sinun yhteydessäsi.

21.8.09

Helena Konttinen, kertoo kirjassa "Eräs meidän ajan profeetta" tapauksen uskonelämästään: "Eräänä sunnuntaina, kun olin yksin ja kävin rukoilemaan, vaivuin siihen ja näin kolme aurinkoa, jotka eivät kaikki olleet yhtä kirkkaita. Kirkkain oli ensimmäinen ja siinä näkyi ristiinnaulitun kuva. Kysyttiin, minkä niistä tahdot omistaa. Valitsin itselleni kirkkaimman. Siitä kun heräsin, tunsin semmoisen suuren siunauksen. Kahdeksan vuoden perästä minulle sitten selitettiin yliluonnollisessa tilassa, että tämä ei ollut uni, vaan horrostila, ja että nuo kaksi muuta aurinkoa olivat valhekristillisyys ja inhimillinen viisaus jota on koko maailma täynnä.

Kuinka ajankohtainen tuo sata vuotta sitten saatu näky onkaan tänään, kun kaikenlainen uskonnolla höystetty valhe hukuttaa ihmiskunnan saastaansa. Alkaa olla harvinaista, että Jumalan sanaa julistetaan Pyhässä Hengessä. Kaikenlaista korviketta kirkot ovat täynnä. Hengelliset kesäjuhlatkin ovat lisääntyvässä määrin menneet viihdelinjalle, josta ei saa mitään hengenravintoa. Hetken sielun tunteita liikutteleva musiikki ja tunnelma eivät ruoki iankaikkisuus olemustamme. Pitäisi kohdata elävä Kristus. Liekö koskaan ollut hengellisyys seurakunnan elämässä näin ohutta kuin nykyään? Jos maailman tiedotuskanavat tulvivat mitäänsanomatonta jumputusta ja tyhjää puhetta solkenaan, niin pitääkö kristillisyyden olla samanlaista? Ei ihme, jos etsivä ei löydä!

Suurimmalle osaa ihmisistä riittää, kun vaan on jotakin valoa elämässä. Harva etsii ja kaipaa Kristus-valoa, ainoaa Jumalan valoa, jonka polttopiste on Golgatalla. Ei ihme, että ihmisviisauden valo ja valhekristillisyys loistaa kaikkialla lisääntyvällä voimalla. "Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat. Ps.84:12. Taivaallisessa valossa on armo, siinä loistaa kirkkaasti ristiinnaulitun Kristuksen hahmo, syntiuhrimme ja pelastajamme. Tässä maailmankaikkeus pysähtyy ihailemaan Isän kunniaa Pojassaan, jonka Pyhä Henki kirkastaa ihmiselle.

Mutta Herran päivä tulee ja valo, tuli ja tuomio kohtaavat kaikkea jumalattomuutta, syntiä ja pimeyttä. Se ei säästä, ei armahda, ei käsittele lempeästi, eikä suvaitse selittelyjä. "Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa." Mal.4.1. Hyvänkin ihmisen koko elämä menee hukkaan, kuolema vie viikatteen tavoin eikä kauniista muistopuheista ole mitään hyötyä. Se, mistä on elämänsä ammentanut palaa ja elämän hedelmä, saalis ja tuotos palavat. Jäljelle jää vain kurjan muisto ja huono, varoittava esimerkki.

Vapahtaja on valo, joka jakaa ihmiset kahteen ryhmään, pelastuneet ja pelastumattomat. Joka on kohdannut Herran, hänellä on Jumalan pelko. "Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot." Mal.4:2-3. On tuleva erikoinen korotuksen aika, jonka Jumala suo omilleen. Uskovat, jotka ovat täällä olleet vainottuja, pilkattuja ja halveksittuja, korotetaan. Herraa Kristus itse antaa omilleen kuninkaallisen vallan ja taivaallisen asunnon.

Jeesus, auta minua aina valitsemaan sinut, joka olet todellinen ja täydellinen valo, ikuinen valo ja pelastava valo. Varjele minua valitsemasta valhevaloa, valhekristillisyyden muodossa. Varjele minua valitsemasta ihmisviisautta, sinun viisautesi asemasta. Näytä minulle ristiinnaulittu muotosi, että aina pitäytyisin siihen syntisenä, kadotuksen ansainneena ja pelastuisin ikuisesta tuhosta pyhän ristinveresi voimalla ja armolla.

11.8.09

Olin mukana eräässä rukoustapahtumassa, joka kesti monta päivää. Sanaa ja rukousta viljeltiin monta päivää isommalla joukolla ja pienissä ryhmissä. Eräänä päivänä eräs rouva kertoi minulle, että hänen sormuksestaan oli pudonnut jalokivi. Mutta hän ei tiennyt, mihin kivi oli kadonnut. Etsimme pientä kiveä tuoleilta ja lattialta, mutta tuloksetta. Päätimme rukoilla asian puolesta ja pitää silmät auki. Seuraavana aamuna nainen tuli kertomaan, että jalokivi oli löytynyt hänen majoitushuoneensa ikkunalaudalla.

Joku saattoi jo ajatella, että mitä sitä nyt yhtä jalokiveä kannattaa niin ikävöidä. Kyllä kai niitä saa kaupasta uusia? Kyllä varmaan, mutta kivi saattaa olla erikoinen arvossaan, muistoarvossaan tai muuten. Jumalalle jokainen ihminen on arvokas ja hän tekee etsintätyötä tämän saattamiseksi hänen valtakuntaansa. Samalla Herra herättää seurakuntansa rukoilemaan, että tuo yksi kadonnut löytyisi, että sielut pelastuisivat. Merkillistä, että syntinen on Jumalan silmissä etsimisen arvoinen, jopa kuin jalokivi. Kun Herra löytää kurjan ja saa nostaa hänet käsivarsilleen, niin hän rohkaisee hätääntynyttä evankeliumilla: "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." Jes.54:10. Suuri Jumalan armo kohtaa ihmistä ansiottomasti. Pelastus on kirkkaasti Herran varassa ja samalla hän ilmaisee, että kaikkien esteiden, vuorten ja kukkuloiden on väistyttävä, siirryttävä sivuun. Henkivaltojen on mentävä pois edstä, ulos ja alas syvyyteen. Mikään este ei saa peittää Jumalan armoa Kristuksessa. Synnin vuorten on väistyttävä, kun Jumala puhuu. Ihmisviisauden kukkulat eivät saa estää ihmistä näkemästä Jumalan Karitsaa.

Jumalan sana jatkaa: "Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton! Katso, minä muuraan sinun kivesi kiiltokivellä, panen sinun perustuksesi safiireista, minä teen sinun harjasi rubiineista ja sinun porttisi kristalleista ja koko sinun ympärysmuurisi jalokivistä. Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva." 11-13. Ihmeellinen Jeesus ilmestyy kurjalle, myrskyn raastamalle ja lohduttomalle. Vapahtajan voitto kirkastuu siinä, että syntisistä tehdään jalokiviä Herran temppeliin, että Jumala rakentaa hylätyistä ja epäonnistuneista taivaallista rakennusta. Monet viimeisistä tulevat ensimmäisiksi, sillä Jumala valitsee ne, jotka eivät mitään ole. Herra valkkaa kelvottomat ja vialliset. Jumalan temppeli rakentuu elävistä kivistä, jotka Vapahtaja asettaa paikoilleen.

Kerran perillä olemme uskovina sitä, mihin täällä vain olemme uskossa katsoneet. Meidät korotetaan vasta silloin, taivaassa, täällä alhaalla kuljemme ristin tien, alennuksen tien, kuolemanvarjon laakson, heikkouden ja syntisen tien. Täällä olemme merkityksettömiä kuin vanhat pihakivet, siellä Jumalan kartanossa ainutlaatuisia kirkastettuja timantteja. Täällä meidän ylitsemme kuljetaan ja meitä poljetaan, parjataan, pilkataan, halveksitaan ja meistä puhutaan pahaa; mutta siellä Herra helmassa on kaikki toisin. Vapahtaja kutsuu meitä veljiksi ja sisariksi, ystäviksi, Herran siunatuiksi ja Jumalan omiksi. Täällä olemme joskus kuin ei mitään, emmekä ole maailmassa minkään arvoisia, vaan maailma vihaa meitä ja halveksii meitä. Tässä kaikessa Herra on kuitenkin kanssamme, näkymätön Herra on luonamme joka päivä. On ihana tietää olevansa Jumalan kämmenellä kuin tuo vanhan rouvan löytämä jalokivi rukoustapahtumassa. On ihana tietää, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, ettei yksikään Herraan uskova voi joutua hukkaan.

Jeesus, sinä rakennat seurakuntasi maailmasta poimituista kivistä. Sinun käsissäsi syntiset muuttuvat jalokiviksi, eläviksi ja arvokkaiksi. Herra, rukoilen, että etsit ja löydät tässäkin ajassa kadonneet, pimeyden valtaan joutuneet, synnin orjat ja hylätyt. Ojenna kätesi, että valtasi ja voimasi ilmenisi keskellämme niin kuin suuri herätys.

5.8.09

Matti kertoi saaneensa soiton vuokralaiselta, ettei asunnon kraanasta tule vettä. Hän meni työkalupakin kanssa katsomaan tilannetta. Yhdessä he tutkivat vesipumppua ja Matti yritti vääntää sitä akselista tuloksetta. Se ei liikkunut mihinkään. Pumppu oli ilmeisesti tullut tiensä päähän? Matti päätti mennä hakemaan uuden pumpun vesijohtoliikkeestä. Hän istuutui autoonsa, silloin Herran Henki alkoi puhua hänelle: - Sinä et ole rukoillut tänään vielä ollenkaan? Niinpä niin, hän ajatteli ja ryhtyi rukoilemaan. Hän vuodatti sydämensä asiat Kristukselle ja myöskin vesiongelman. Aikansa rukoiltuaan hän nousi autosta ja päätti mennä vielä kellariin katsomaan pumppua. Sinne tultuaan hän painoi pumpun katkaisijasta ja se pärähti käyntiin. Vesi alkoi virrata talon putkistoon. Samalla vuokralainen tuli katsomaan, mitä tapahtuikaan. Hän oli aivan ihmeissään, kun kuuli pumpun nyt käyvän. Matti katsoi miestä ja sanoi hymyssä suin: - Mä rukoilin! Miehen silmät pullistuivat vielä enemmän.

Hengelliset asiat ovat monesti melko yksinkertaisia, ne toimivat Jumalan sanan mukaan. Sitä joutuu kristittynäkin opettelemaan näitä totuuksia jatkuvasti. Uskovan osana on palvella Jumalaa, Herran suunnitelmaa ja tahtoa. Joskus se näyttää ylivoimaiselta, vaikealta, työläältä ja uskova kokee suurta avuttomuutta. Silloin hän rukoilee hiljaa Herran edessä ja kohtaa auttajansa. ”Mutta Elia nousi Karmelin huipulle, kumartui maahan ja painoi kasvonsa polviensa väliin. Ja hän sanoi palvelijallensa: "Nouse ja katso merelle päin." Tämä nousi ja katsoi, mutta sanoi: "Ei näy mitään." Hän sanoi: "Mene takaisin." Näin seitsemän kertaa. Seitsemännellä kerralla palvelija sanoi: "Katso, pieni pilvi, miehen kämmenen kokoinen, nousee merestä." Niin Elia sanoi: "Nouse ja sano Ahabille: 'Valjasta ja lähde alas, ettei sade sinua pidättäisi'." Ja tuossa tuokiossa taivas kävi mustaksi pilvistä ja myrskytuulesta, ja tuli ankara sade. 1.Kun.18:42-45. Siinä Jumalan profeetta oli Herran edessä hiljaa etsien Jumalan tahtoa. Siinä oli myöskin palvelija, joka vielä opetteli luottamaan Herraan. Herran ennättävä vastaus oli tulossa ja sitä he hartaasti odottivat.

Vesi on Jumalan lahja ja Raamatussa se on Jumalan sanan esikuva. Joskus sitä on vähän, ja on kuivuutta. Joskus sitä on paljon, tulvaksi asti. Joskus sitä tulee taivaan täydeltä. Joskus se pulppua maan alta vesisuonista. Joskus sitä on vain lasillinen annettavaksi ystävälle, joskus sitä on silmänkantamattomiin valtamerenä. Olemme riippuvaisia vedestä, se on elämän perusedellytyksiä. Voimme vain kuvitella, millaista olisikaan elämä meillä niin kuin Elian aikana, jos vettä ei tulisi kolmeen ja puoleen vuoteen pisaraakaan. mikä valitus ja vaiva siitä tulisikaan. Jo pelkän hygienian hoitaminen olisi lähes mahdotonta. Kyllä olisi melkoinen ruikutus siinä tilanteessa, kun tiedämme ihmisten kärsimättömyyden.

Hengellinen jano on kuitenkin vielä pahempi kuin fyysinen jano. Tarvitsemme elämänvettä ja saamme sitä vain Kristukselta. Sitä edeltää usein hengellinen kuivuus, joka herättää janon. Puhumme Jumalalle ja kuuntelemme Jumalaa. Sellaista on uskovaisuus. Jumalalla on ratkaisu elämämme kysymyksiin. Hän ei torku eikä nuku, hän valvoo. Joskus hän pidättää apunsa saadakseen meidän huomiomme kohdistumaan itseensä. Hän haluaa olla elämässämme ykkönen, erikoisasemassa. Jumala on asettanut uskovansa oman ympäristönsä janonsammuttajiksi. Tehtävä on vaikea muttei mahdoton. Hän on kanssamme.

Herra anna meille elämänvettä, anna sanasi rikkauksista hengellistä virvoitusta. Anna meille rohkaisua ja vahvistusta, ettemme uupuisi uskossa. Anna meille rukousvastauksia, että opimme luottamaan sinuun. Kuule meitä hyvyytesi ja armosi tähden, suuren ihmissäälisi tähden. Anna meillekin se luottamus, että rukouksemme avaavat taivaan ja tuovat kaivattua vettä.

31.7.09

Oli menossa pieni juhlahetki, istuin suunnittelematta vieraaseen pöytään. Silloin eräs mies kysyi minulta yllättäen keskustelumme lomassa, mikä on etsikkoaika? Katsoin häntä ja hän hymyili. Ajattelin, ettei mies ollut ilmeisesti kovin vakavissaan ilmeestä päätellen? Tai ehkä se olikin vain tällainen muodollinen kysymys, joka tehdään alan ammattilaisille? Vastasin melko lyhyesti jotain yleistä etsikkoajasta ja viittasin joihinkin raamatunkohtiin. Sitten sanoin, että on olemassa myös kohta Jobin kirjassa, jossa sanotaan, että Jumala kutsuu ihmistä kahdesti tai kolmesti. Mies vakavoitui, hymy hävisi ja tuli luova tauko keskusteluun. Sitten hän kertoi, mistä moinen kysymys juonsi: joku ystävä oli käyttänyt tuota sanontaa sopimattomassa asiayhteydessä.

Etsikkoaika on salattu asia, jonka vain Jumala tietää. Normaalitilassaan ihminen ei siitä mitään tiedä, ei odota, eikä piittaa. Häntä kiinnostavat vain kunnia, omaisuus ja nautinnot, sekä tietysti, mitä muut hänestä ajattelevat. Kristittyinäkin olemme vahvasti sidoksissa ympäröivään maailmaan ja sen mielipiteisiin. Se ohjaa meidän ajatteluamme, puheitamme ja kulkemisiamme, valintojamme ja arvostuksiamme. Poikkeamat yleisestä mielipiteestä joutuvat syyniin ja erilaisuus on aina riski. Uskovaisuus on vaikeasti nieltävä asia maailmanihmiselle. Se ei ole hänelle ominaista, sillä synnymme tänne hengellisesti kuolleina kantaen perisynnin turmelusta olemuksessamme lapsesta asti.

Maailman meno, ostaminen ja myyminen, hajottaminen ja rakentaminen, kitkeminen ja istuttaminen ovat nykyään niin kovassa vauhdissa, että heikommat putoavat kyydistä. Meille luodaan koko ajan keinotekoisia tarpeita, joilla yritetään ohjata käyttäytymistämme kulutusjuhlaan. Lama on kauhistus, kuin kirosana ja kuluttava tauti. Kukaan ei vain kerro, että maailman tien päässä tulee pudotus ja ammottava kuilu, loputon kuolema ja helvetin tulijärvi. Siksi uskovia varotetaan vakavasti menemästä yleisen virran mukana, ettemme olisi sidoksissa ajallisiin vaan Kristukseen. ”…ja ne, jotka ostavat, niinkuin eivät saisi omanansa pitää, ja ne, jotka tätä maailmaa hyödyksensä käyttävät, niinkuin eivät sitä käyttäisi; sillä tämän maailman muoto on katoamassa.” 1.Kor.7:30-31. Uskovan tulee nähdä hengessään, että tämä näkyvä on kaikki katoava ja tuhoutuva. Sillä on vain välinearvo. Yritä siis elää, niin kuin et eläisi, ostaa niin kuin se kohta otettaisiin sinulta pois. Älä yritä hyötyä toisarvoisesta, se ei kuitenkaan hyödytä mitään. Miksi pitäisit niin kovin kiinni katoavasta?

Jumalan antamana herätyksen aikana ihminen joutuu seinää vasten, hänen on valittava joko maailma tai Kristus. ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” 1.Joh.2:15-17. Muutamat kristityt yrittävät tehdä sopusointua maailman kanssa jakamalla omansa, aikansa ja uskonsa. Tämä on huono kauppa, sillä siinä menevät kaikki, omat ja varastetut. Nyt pitää tietysti kysyä Jumalan tahtoa, etsiä sitä ja toimia sen mukaan. Se on paras ja ainoa oikea tie, pelastuksen tie ja taivaan tie.

Sinä, Jeesus, kuljet täällä vielä naamioituneena valepukuun, kärsivän, sairaan ja heikon muotoon, vangittuun ja nälkäiseen ihmiseen. Vielä sinä jaat armoasi kovin alhaalla ja syntiset ovat erikoisen lähellä sinun sydäntäsi. Muista kansaamme etsikkoajalla, että saisimme iloita herätyksen keskellä sinun suuruudestasi ja kaikkivallastasi.

25.7.09

Nykyisen virsikirjamme virsi 303 alkaa: "Jeesus, aarteheni, riemu sydämeni, kuule ääneni. Katson sinuun aina, sydämeeni paina lohdutuksesi. Herrani, Jeesukseni, verelläsi minut ostit, armohelmaas nostit." Sama virsi laulettiin edellisessä virsikirjassa: "Jeesus puolees käännyn, ikävääni näännyn, kuule ääneni. halajan sua aina. Sydämeeni paina lohdutuksesi. herrani, mun armaani, verelläsi minut ostit, armohelmaas nostit" Vielä vanhemmassa virsikirjassa se kuului: "Jeesus, sielun palaa, sydän sua halaa. Sua odotan; Suruista mä hivun, kärsin kipiän kivun. Sua kaipajan, Jeesuksen, mun sulhasen, maailmast en tahdo mitään suhtees minään pitää."

Herääkin kysymys, miten mielivaltaisesti ammoin Jumalalta saatuja sanoja on muutettu? Ei ihme, jos luottamus kirkkoon ja sen tekemisiin on ohentunut. Kyseisen virren sanoma on vesittynyt pahasti, siinä palava usko, kärsivä kristitty, seurakunnan ylkä ja kielteinen suhde maailmaan on osattu häivyttää kummasti. Sama kuolemantauti vaivaa kääntäjiä myöskin muissa säkeistöissä. Olisihan voinut odottaa, että viimeisen laitoksen kääntäjät olisivat vaivautuneet tutkimaan, miten se oli alussa sanottu ja pyrkivän mahdollisimman lähelle alkuperäistä ilmaisua. Mutta tietysti kyse on hengestä, ensisijaisesti hengestä. Nykyajan kirkkoon ei sovi hengellinen elämä, palavuus ja Raamatun aina tuore ilmaisu. Me tyydymme syömään akanoita, kuuntelemaan fraaseja ja höpinöitä. Olemme oppineet kuluttamaan aikaa turhuudessa ja tämän maailman elämänmenossa, siksi kaikki vanha pietistinen ajattelu pyritään hautaamaan hiljaisuudessa. Olen istunut herätysliikkeemme tilaisuudessa, jossa toiminnanjohtaja kuuluttaa aivan ylpeillen, että on syytä luopua esim. niinkin merkittävän Jumalan miehen kuin Urho Muroman opetuksista. Pöyristyttävää pimeyttä, ei ihme, että meillä menee huonosti.

Virsien muuttamisen taustalla on henki, puhdasoppisuuden ja kirkollisuuden henki, lahkohenki, eriseuranhenki ja ihmisviisauden henki. Tämä henki ei koskaan alistu Herran Hengen ohjaukseen eikä tahtoon. Se edustaa järkeisuskoa, josta Sana varoittaa. "Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen." Kol.2: 8. Tämä aika on täynnä kristillisyyden kuoria, joissa ei ole mitään elämää eikä Pyhää Henkeä. Tämä aika on ulkokultaisuuden ja omavanhurskauden aikaa. Tämä aika kieltää Kristuksen voiman, vaikutuksen ja teot. Myös kaikenlainen kristillinen kirjallisuus on tätä nykyään suuren anemian vallassa. Ihme, että uskovat jaksavat lukea uusia kirjoja, joissa vain ani harvassa on Pyhän Hengen sanoma?

Toinen seikka, mikä ilmenee ko. virressä mm. säkeistössä viisi: "Maailman turha tapa, sinust olla vapaa tahdon todella. Et sä mua petä, et voi syntiin vetää. Voit vaan kiusata; komeus ja koreus, muutkin syntini ja syyni, jääkäät kaikki tyynni." kristityn suhde syntiin on täydellisesti ohitettu nykyaikana, eikä jäljelle ole jäänyt kuin kaksi mainittavaa syntiä: Toisten tuomitseminen, jolla tarkoitetaan ihmisten elämäntapojen ja hengellisyyden arvostelua Raamatun pohjalta ja suvaitsemattomuus, joka on samaa sukua. Siinä pidetään loukkaavana olla hyväksymättä kääntymättömiä, juoppoja, homoja, huoria, varkaita, tappajia ja valehtelijoita Jumalan lapsiksi ilman parannusta.

Olen törmännyt uskonelämäni aikana usein tällaiseen ajatteluun. Se on tuhoisaa kuin rikkaruohomyrkky, se tuhoaa kristillisyyden. Se on täysin Raamatun vastainen. Vallitseva humanismi piirtää eteemme nykyajan mittoihin sopivan kristillisyyden, mutta se vie harhaan, kuolemaan ja kadotukseen. On syytä katsoa tarkkaan tuoteseloste, ennen kuin laittaa tavaraa lautaselleen. Kaikkiruokaisuus tappaa hitaasti. Jos kirkollinen ravinto sisältää enemmän lisäaineita, suoja-aineita, turvatakuuta, muuttuvia ravinteita kuin itse taivaan mannaa, on syytä hylätä koko roska. Voimme pelastua ilman jonnin joutavaa mössöä, mutta ei koskaan ilman Kristusta. Voimme pelastua kirkossa tai kirkon takana, mutta ei koskaan ilman Vapahtajaa. Voimme pelastua ilman ensimmäistäkään virkapappia, mutta ei koskaan ilman Jeesusta.

Suuri Jumalani, Jeesus, sinun henkilösi on laitettu täällä maailman ja kristikunnan taholta kovin mitättömäksi. Etkä sinä, Herrani näytä edes hermostuvan siitä? Suot ihmisten pilkata itseäsi, sanaasi, sanomaasi, seurakuntaasi, uskoviasi. Näyttää siltä, että jokainen voi luoda sinusta mielikuviensa ja käsitystensä mukaisen Jumalan? Pyydänkin, että ilmoittaisit itsesi tässä ajassa niin kuin ennen, herättävästi, uudistavasti, sydämeen käyvästi.

21.7.09

"Oli kaksi vaihtoehtoa: syytää lisää rahaa peliin tai lopettaa" totesi eräs nuori masentunut yksityisyrittäjä firmansa kaatuessa. "Kun ryhdyin yrittäjäksi, uskoin voittoisaan suunnitelmaan. Uppouduin työhöni täysillä. Ammensimme toimistossa virtaa ketjun iskulauseesta, joka roikkui seinällä: 'On helppoa olla rohkea, kun ei ole mitään pelättävää.' Romahduksen jälkeen mies hautoi itsemurhaa. ”Ihmisenä minut revittiin täysin auki. Elin tunnehelvetissä ja syyllistin vain itseäni. Aikani kaivon pohjalla jäi vajaan kahden kuukauden mittaiseksi.”

Hän sai uuden työpaikan ja pystyi jatkamaan elämää - toistaiseksi. Miehen toimiston mietelause lienee helppo kaupata laajasti? Ilman pelkoa kyllä pärjää hyvin ja pitkään. Mutta onko ihmistä, joka ei pelkäisi? Pelkäämme suunnitelmiemme kariutuvan, epäonnistuvamme, olevamme muita huonompia, heikkouttamme, tietämättömyyttä, tuntemattomia asioita, sotaa, sairautta, onnettomuutta ja kuolemaa. Pelko lamaannuttaa vahvankin ihmisen. Toisaalta Jumalan pelko on viisauden alku. Sitä vain esiintyy niin harvassa ihmisessä. Piilevänä se on yleisempää.

Ihmiselämä rakentuu pienistä asioista, jotka ovat hänelle suuria. Ne ovat perhe, koti ja työ. Muu kaikki on marginaalista sivuseikkaa. Kun em. asioissa tulee kriisi, horjuu koko talo ja ilman kunnon perustusta se kaatuu. Meillä ihmisillä on yleensä melko lapsellinen tapa ajatella, ettei minulle voi tulla mitään vaikeuksia tai ylivoimaista yllätystä. Kuka sen takaa? Historia kertoo, miten jokainen sukupolvi on joutunut käymään läpi mitä erilaisimpia vaikeuksia. Ja sitten, ihmisillä on luontainen taipumus hankkia itselleen ongelmia tekemällä mielettömiä ratkaisuja. Joskus puhutaan epäonnesta, mutta näemme, että siellä taustalla on taivaasta ojennettu käsi, joka ohjaa elämän kulkua.

Hyvään taloudelliseen asemaan on aina tunkua, lähes kaikki tahtoisivat olla rikkaita – mutta vain ajallisesti. Elintason tuomat mahdollisuudet houkuttelevat, eikä niissä nähdä mitään vaaraa. ”Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.” Luuk.16:19. Mutta itsekkyys ja oman edun tavoittelu ovat vaara. Toisten ihmisten hylkääminen ja ylenkatse on vaarallista. On yksi, joka katsoo kaiken ja kirjaa ylös. Lasku tulee myöhemmin.

Mutta evankeliumi antaa toivon toivottomalle, ihmisen ei tarvitse hukkua vaivojensa kanssa. Perussyy kaikkeen on jumalattomuus, ihminen elää ilman Jumalaa tai sitten hän on hankkinut itselleen varajumalan. ”Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?” Hes.18:23. Kriisi on aina Jumalan mahdollisuus, koska silloin herkistynyt ihminen voi löytää Jumalan. Tosin nämä ajat ovat harvassa, ne tulevat ja menevät. Paatumus on yleensä pitkäaikaisen kriisin seurauksena pysyvä olotila ja niin matka jatkuu ilman Jumalaa.

Ammattiauttajat löytävät helposti asiakkaansa, heihin otetaan yhteyttä hätänumeron kautta. Kaikki tietävät, mihin on mentävä tai soitettava, jos tarvitaan apua. Mutta mistä tulee apu sisimmän vaivaan, kuka hoitaa sielunhädän? Hengelliset auttajat joutuvat kulkemaan turvautuen Herran johdatukseen. Ulkoisen elämän romahtaessa Kristus ilmestyy kolkuttamaan sydämen ovelle. Mutta moni pitää ovensa tiukasti kiinni, jos mahdollista viimeiseen asti. Uskovaisuus on yleisesti ajateltuna katastrofi verrattuna ajalliseen kriisiin. Se on verrattavissa kuolemaan, joka vie kaiken elämästä. Kristus elämän Herrana on ehdottomasti kaikkein viimeinen vaihtoehto, vaikka onkin paras.

Ymmärrän, että joudut, Herra odottamaan monen ihmisen kohdalla pitkään saadaksesi puhua hänelle. Ehkä joskus lapsena pääset hieman kylvämään hyvää sanomaa, mutta pian nuoruuden houkutukset tukahduttavat sen, mitä olet puhunut. Työikäisenä meillä ei ole aikaa sinulle, paitsi jos korttitalomme sortuu, kun sinä puhallat siihen. Rakenna sinä ihmisen rakennus, joka kestää ikuisesti.

14.7.09

Tapasin erään naisen, joka oli syövän runtelema. Hän kertoi sairauteensa liittyvistä hoitojaksoista, elämänsä pimeistä hetkistä ja saamastaan Jumalan avusta. Hän vaikutti onnelliselta. hänellä oli kutsumus ja työnäky. Hän oli motivoitunut ja tasapainoinen.

Tämä nainen oli jokin aika sitten kävellyt ohi kotikylänsä koulun ja huomannut siinä kävelysillan alikulkukäytävässä pari nuorisojoukkoa välitunnilla tupakalla. Hän oli tuntenut kehotusta mennä juttelemaan nuorten kanssa. Hän valitsi nuorten miesten porukan ja astui kehiin. Nainen alkoi kertoa, miten hänkin oli ollut kova tupakoimaan aikoinaan. Samalla hän otti poikien nähden pääliinansa pois ja näytti kaljunsa, joka oli seurauksena sytostaattihoidoista. Keskustelutuokiossa hän halusi tuoda pojille tiedoksi, ettei tupakointi kannata ja se on vaarallista. Lähtiessään pois eräs pojista sanoi: Tämä oli hyvä kuulla.

Naisella oli herännyt mielenkiinto jatkaa edelleen nuorten keskuudessa ja mennä vielä syvemmälle. Hän kertoi minulle, että hänelle oli avautumassa mahdollisuus päästä kouluihin kertomaan kokemuksistaan nuorille. Ajattelin, miten tärkeää onkaan, että tavallinen ihminen kertoo elämästään ja Jeesuksesta, jolta on saanut avun, pelastuksen ja syntien anteeksiantamuksen. Vapahtaja kutsuu seuraajikseen syntisiä ja sairaita, muutamat saavat niin runsaasti ammentaa Herran siunausta, että haluavat viedä evankeliumin muillekin. Parannuksen läpi käyneellä on kerrottava uutinen.

Jumalan sana ei ole pelkkää evankeliumia ja armon julistamista, siihen sisältyy myös kehotus, varoitus ja velvoitus. Ihminen on vaaravyöhykkeessä, jos synti, maailma tai perkele hallitsee häntä. ”Näin teidän on varoitettava israelilaisia saastaisuudesta, etteivät he saastaisuudessansa kuolisi, jos saastuttavat minun asumukseni, joka on heidän keskellänsä." 3.Moos.15:31. Uskovakin voi luopua uskosta, kylmentyä Jumalan rakkaudelle ja hylätä uskovien yhteyden. Saastaisuus vaivaa kristittyä niin kuin maailmanihmistäkin. yleensä se alkaa pienenä luopumisena sanasta, vähäisestä valvomattomuudesta ja siihen sisältyy ylpeyden tuoma ylimielisyys. Se sanoo: ”Minä kyllä hallitsen nämä jutut.” tai ”En tarvitse mitään neuvojia!” tai ”Kylläpä on vanhanaikaista tuommonen juttu!” tai ”Ei ole mitään varaa, en voi koskaan harhautua tai kuolla hengellisesti!”

”Ja Herra oli varoittanut sekä Israelia että Juudaa kaikkien profeettainsa, kaikkien näkijäin, kautta ja sanonut: "Palatkaa pahoilta teiltänne ja noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni, kaiken sen lain mukaan, jonka minä annoin teidän isillenne ja jonka minä olen teille ilmoittanut palvelijaini, profeettain, kautta. Mutta he eivät kuulleet, vaan olivat niskureita niinkuin heidän isänsäkin, jotka eivät uskoneet Herraan, Jumalaansa. He hylkäsivät hänen käskynsä ja hänen liittonsa, jonka hän oli tehnyt heidän isiensä kanssa, ja todistukset, jotka hän oli heille antanut. He seurasivat turhia jumalia, ja turhanpäiväisiksi he tulivat, kun seurasivat pakanakansoja, jotka asuivat heidän ympärillänsä, vaikka Herra oli kieltänyt heitä tekemästä niinkuin ne. " 2.Kun.17:13-15.

Emme ole nykyaikana esi-isiämme merkillisempiä, teemme samat virheet kuin hekin, eksymme, erehdymme, lankeamme. Kuitenkin Jumala puhuu ajassamme, hän lähettää palvelijoitaan varoittamaan ja kutsumaan. Israel meni pieleen ja kärsi suuresti vääristä valinnoistaan. Oman aikamme kristikunta on kuin kopio Israelista. Parannussaarnaa on vaikea ottaa vastaan, sillä se tuntuu nahoissa ja sydämessä. Siinä on kuoltava itselleen ja synnilleen. Erikoista on, että Jumala lähettää sairaita palvelijoitaan kertomaan terveille parantajasta. Moni kuitenkin tulee Jumalan vaikutuspiirissä sairaaksi ja syntiseksi. Se on hänen pelastussuunnitelmansa ihmisen parhaaksi.

Herätä, Herra, aikamme ihmiset. Lähetä meidänkin keskuuteemme näkijät, profeetat, evankelistat, todistajat ja kaikki valitut palvelijasi, valtakuntasi aseet, eloleikkuu työkalut ja varusta heidät kaikella taivaallisella siunauksella. Anna heidän sanansa olla terävä, hoitava, uudistava, parantava, kutsuva ja rohkaiseva. Pelasta nuoret, jotka kulkevat pimeässä pimeyden ruhtinaan talutusnuorassa.

9.7.09

Naapuritalo purettiin eräänä päivänä maan tasalle. Siinä oli asunut eräs vanhemmanpuoleinen nainen, jolla oli monta koiraa ja vielä enemmän kissoja. Jokin aika sitten viranomaiset olivat käyneet talossa ja lopettaneet suuren osan eläimistä, jotka olivat huonossa kunnossa. Nainen muutti sitten pois, jonnekin meille tuntemattomaan paikkaan jäljelle jääneiden eläintensä kanssa. Talo oli vuoden verran autiona ja nyt se sitten purettiin. Muutama päivä myöhemmin oli talon peruskivetkin kaivettu tiehensä ja paikalla oli vain tasainen hiekkakenttä. Kesäaikaan kyseisen talon haju oli ollut kuvottava ja luulen, että naapurit tervehtivät ilolla mokoman läävän purkua.

Mutta se talo oli sentään yhden ihmisen koti usean vuoden ajan. Hirsirunkoisena se oli rakennettu lähes sata vuotta sitten ja ilmeisesti talossa oli ollut monet asukkaat historiansa aikana. Tämä viimeinen asukas vain oli sitä lajia, joka viihtyi erakkona eläimineen sonnan keskellä ja ilman toisia ihmisiä. ”Joka talonsa rappiolle saattaa, perii tuulta, ja hullu joutuu viisaan orjaksi.” Snl.11:29. Hoitamaton talo rapistuu ja ilman jatkuvaa huoltoa sen huono kunto alkaa olla paikkakunnan puheenaihe. ”Vaimojen viisaus talon rakentaa, mutta hulluus sen omin käsin purkaa.” Snl.14:1. Joillakin vaimoilla ei ole viisautta, eikä läheskään kaikilla miehilläkään.

Tunsin aikoinaan erään vanhan miehen Kymenlaaksossa. Tämä uskova vanha vaari oli elänyt pitkän elämänsä koko ajan samalla paikalla. Jossain vaiheessa lapset olivat lähteneet kukin taholleen ja yksi pojista oli rakentanut uuden talon lähelle vaarin kotia. Vaari oli jäänyt leskeksi ja asunut monta vuotta yksin kotitaloaan. Pidimme joskus hänen luonaan seuroja ja usein juttelimme tilaisuuksien lomassa ja jälkeen niitä näitä. Vaarin voimat alkoivat huveta ja terveys horjui. Hän tarvitsi jatkuvaa seurantaa ja apua. Silloin ehdotin hänelle, että hän muuttaisi syrjäkylältä keskustaan, jossa palvelut olisivat lähellä ja ihmisiä runsaasti joka lähtöön. Hänestä se tuntui varsin vastenmieliseltä, sillä hän oli juurtunut tuonne metsäkulmalle jo yli kahdeksankymmenen vuoden ajan. Ei hän muuttanut. Vähän aikaa hän vielä eli, sitten Herra tuli korjasi hänet taivaan kotiin.

Olemme joskus kovastikin kiinni asuinpaikassamme. Talo, asunto, ympäristö ja näkymät merkitsevät meille jokapäiväisen elämän sisältöä ja tavoitetta. Asumme siinä, niin kuin asuisimme siinä ikuisesti. Jo pelkkä ajatuskin muutosta saa hien nousemaan otsalle. Mutta Jumala laittaa meidät lähtemään, joskus hän siirtää meidät toiselle paikkakunnalle. Hän tarvitsee meitä työssään, tehtävissä ja ihmisten parissa. Lähetyskenttä muuttuu, päiväjärjestys muuttuu, asuinpaikka muuttuu, mutta Herra on aina sama.

On onnellista asua Herran kanssa, Herra sydämessä, Herra elämässä, Herra kaiken keskuksena. Mitä siitä vaikka asuisimme teltassa, joka siirtyisi paikasta toiseen, leiristä toiseen, kunhan vain Hän kulkee kanssamme. Mitä siitä, vaikka olisimme täällä vailla pysyvää asuntoa, kunhan vain tiedämme omistavamme taivaspaikan. Mitä siitä, jos joudummekin lähtemään täällä toiseen asuinpaikkaan, kunhan saamme elää Kristuksen uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Mitä siitä, jos joudummekin rukoilemaan valoa muutoksien paineissa, kunhan vain Hänen rauhansa varjelee meidät kaikissa vaiheissamme. Onhan näkymätön paljon arvokkaampaa kuin näkyvä, ajallinen, hetkellinen, rapistuva ja purettava.

Sinun arvosi, Kristus, on mittaamaton. Sinä kuljit täällä maailmassa ilman vakinaista asuntoa ja puhuit ihmisille taivaasta. Sinä viitoitit tien kirkkauteen, ettemme olisi sidottuja näiden maailman rakenteiden hetkelliseen kauneuteen. Sinä rakensit ja se kestää läpi kuoleman aina ja ikuisesti. Meidän rakennuksemme ovat aina vain rajallisia ja jonkin aikaa pystyssä. Vie meidät kotiisi, kotiimme, perille.

5.7.09

Olin asioimassa apteekissa, otin mennessäni vuoronumeron ja istuin odottamaan. Seinätaulun asiakkaiden järjestysnumero näytti 14. Katsoin kädessäni olevaa lappusta, siinä oli 91 Ajatuksiini vajonneen havahduin jossain vaiheessa ja mietin, miten minun numeroni voi olla noin kaukana, vaikka meitä istui liikkeessä vain muutama asiakas? Vihdoin tajusin kääntää numerolapun toisin päin ja se olikin luku 16. Pääsin pian asioimaan ja unohdin koko jutun.

Nykyään on muotia kertoa avoimesti omista typeristä kokemuksistaan julkisuudessa. Tiedotusvälineet aivan pursuavat ihmisten henkilökohtaisia töppäilyjä. Hymyssä suin julkisuuden henkilöt kertovat omista mokistaan. Joskus joku hermostuu ja sitten haastetaan oikeuteen kunnianloukkauksesta. Meille tarjottu mielikuva on vahva ihminen, joka voi olla avoin ja onnellinen ja joka uskaltaa mitä tahansa. Hän on kaunis ja rohkea – ainakin jonkin aikaa.

Uusi ilmiö ajassamme on myöskin syntien julkinen kerskuminen. Raamatun mainitsemat julkisynnit ovat tulleet julkisiksi, sanotaan, että ihmiset ovat tulleet ulos kaapista. Mikähän onkaan ollut kaapin nimi, onko se häpeä? Televisiossa ja lehdissä haastatellaan kilvan mitä erilaisimpia Jumalan käskyjen rikkojia, siitä on tullut varsinainen kulttuuri, joka muokkaa yhteiskuntaamme kieroon suuntaan. Uutta on myöskin lainsäädännön suoma suoja, joka tekee synnistä suojellun.

Nykyaikaan ei kuulu parannuksen tekeminen, kääntyminen synneistään eikä Jumalan pelko. Ennen vanhaan puhuttiin suruttomuudesta ja sillä tarkoitettiin ihmisen välinpitämättömyyttä surullisesta tulevaisuudesta iankaikkisuudessa. Synti sokaisee ihmiset ja välinpitämättömyys yhdistettynä elintason mielihyvään se on kuolemantauti. ”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.” Snl.14:34. Meillä on häpeää, vaikka myydä ulkomaille asti, ostajat vain lienevät vähissä. Suomi on mätänemistilassa ja suomalaiset voi pelastaa vain suola, Jumalan sanan suola, tasaisesti ravisteltuna taivaallisesti ripoteltuna koko kansan päälle.

Jumala on viisaudessaan asettanut uskovansa edustamaan häntä täällä ihmisten keskellä. Jo vanhan testamentin pappeus ennakoi tätä, sillä uudessa liitossa jokainen uskova on Herran pappi. Niinpä sanotaan: ”Mutta jos joku menettelisi niin julkeasti, ettei kuulisi pappia, joka siellä seisoo palvelemassa Herraa, sinun Jumalaasi, tai tuomaria, niin se mies kuolkoon. Poista paha Israelista. Ja kaikki kansa kuulkoon sen ja peljätköön, niin ettei kukaan enää olisi niin julkea.” 5.Moos.17:12-13. On siis kohtalokasta jättää kuulematta Jeesuksen todistajia, sillä meille on annettu sanoma, joka sisältää elämän ja kuoleman. On siis aina maailman kannalta sen suuri hetki, kun joku julistaa sille Pyhässä Hengessä Jumalan sanaa. Mutta voi meitä, jos kadotamme sanan ja vaivumme hengelliseen penseyteen ja kuolemaan. Silloin ovat eväät loppuneet. Se on kuin kaupunki, josta puuttuu kokonaan sairaala. Ambulanssit tuovat sireenit ulvoen eri tavoin kolhittuja, sairaita ja kuoleman kielissä olevia, mutta joutuvat kuskaaman heidät sairaalan puutteessa, ravintolaan, markettiin, konserttitaloon tai kaatopaikalle.

Kristus, ainoa oikea ja kaiken arvostelun kestävä pappi, elää. Hänen virheettömyytensä on häikäisevä ja hänen ihmisrakkautensa jumalallista. Meidän ainoa toivomme on siinä, että Kristus puhuu vielä tässä ajassa ja näille ihmisille. Kyllä maailma herää, kun se kuulee Kristuksen äänen. Joskus se synnyttää vihan ja vainon, mutta heikkouden riisumat ihmiset konttaavat Vapahtajan jaloissa etsimässä armoa ja vapautta synneistään.

Kiitos Jeesus, että sinun edessäsi, luonasi, lähelläsi ja sydämelläsi on tilaa syntiselle, heikolle, epäonnistuneelle ja katuvalle ihmiselle. Rukoilen, että sinun vastaanottojonosi olisi pitkä ja vuoronumeroita tuhansittain. Auta meitä kärsivällisesti odottamaan sinun apuasi ja kuuntelemaan, kun meidän numeromme huudetaan. Anna meille veresi parantava lääke avuksi sopivaan aikaan.