 | | Olen Pauli Vanhanen | | Olen tullut Keniaan lähetystyöhön tammikuussa 2006. Kielikoulujen jälkeen olen ollut työssä Kajiadon maasaialueella joka sijaitsee Etelä-Keniassa lähellä Tansanian rajaa. Kajiadossa tehdään edelleen peruslähetystyötä. Seurakunnat ovat pieniä ja työntekijöitä on vähän. Yhteistyökirkkoni on Kenian evankelis-luterilainen kirkko (ELCK). Sen johtajana toimii kirkon piispa Walter Obare. Asuinpaikkani on Kenian pääkaupungissa, Nairobissa. Työni on ollut pääosin erilaisten käytännön projektien hoitoa liittyen mm. koulujen ja kirkkojen rakentamiseen sekä vedensaannin helpottamiseen. Alueen paikalliset kirkon työntekijät vastaavat pääosin seurakuntatyöstä. Lisäksi on työ Koillis-Keniassa somalaialisten parissa. Paulin viimeisin uutiskirje. | Olen kotoisin Kangasalta, missä olen saanut kasvaa kahden veljen ja kahden siskon kanssa maaseudun rauhassa. Vanhempani Tuomo ja Riitta asuvat edelleen siellä. Ammateiltani olen talonrakentaja ja poliisi. Harrastuksiani ovat pääasiassa urheilu ja luonnossa liikkuminen. Työstäni olen pitänyt kovasti ja paikallisilta olen saanut oppia paljon uutta. Herramme sanoi: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Saamme olla puutteinemme ja heikkouksinemme toteuttamassa tätä tehtävää yhdessä. Pidetään tehtävä kirkkaana mielessä! Jos haluat tukea Paulin työtä, klikkaa ruusuketta ja liity/lahjoita. | |