Löysin aikoinaan isoäitini vintistä, Kustavista, runsaasti vanhoja hengellisiä kirjoja. Erään kirjan etulehdelle oli kirjoitettu Juho Tuominen ja vuosiluku 1909. Hän oli isoäitini isä, yksikätinen puuseppä Rahin Kunnaraisissa. Hänellä oli lentävä lause, joka sopii kyllä myöhempiinkin aikoihin ja parempiin perheisiin: "Sen minkä minä yhdellä kädellä tienaan, sen vaimo kahdella kädellä haaskaa!" Mutta hän oli uskossa Jeesukseen ja on onnellista ajatella, että suvussani on ollut Kristukseen uskovia, jotka ovat rukoilleet sukunsa puolesta. Minäkin olen päässyt osalliseksi tästä siunauksesta.

Tuo kirja oli Fredrik Gabriel Hedbergin "Wirvoitusta Wäsyneille", joka koostui ”Kristillisissä sanomissa” julkaistuista kirjoituksista vuosilta 1855 – 57. Kirja oli painettu 1904 ja sen oli kustantanut SLEY.

Kirjaa ei ole painettu myöhemmin. Olen lukenut sen lukuja tähän MP3 muodossa kuunneltavaksi.

Klikkaa tästä:

Kirjan alkulauseessa sanotaan:

- Hedberg tämä palava Veriyljän ystävä, on kirjoittanut nämä todistuksensa ensimmäisen rakkauden autuaallisina aikoina, silloin kuin hengelliset helluntaituulet puhaltelivat evankelisen liikkeen lämmittämiin Herran yrttitarhoihin Suomen Siionissa. Ihaillen taivaallisen ylkänsä iankaikkista rakkautta, joka niin ihanasti on ilmestynyt tulisissa veritaisteluissa seurakunnan iäiseksi onneksi, puhuu hän erinomaisella mieltymyksellä tästä parhaasta ystävästään, kuinka hän omalla sydämellänsä omakseen ostaa ja iäisestä armossa ja laupeudessa itselleen kihlaa kurjan morsiammen sekä kaunistaa hänet vanhurskautensa vihkiverholla. Päästyään puhumaan siunatun veriyljän ja morsiammen ensimmäisestä rakkaudesta, onnesta ja autuudesta on kirjoittaja vasta oikeassa olossansa ja ihan kuin uiskelee armon ja autuuden virroissa. Palavan halunsa ja ilonsa saada olla kuninkaansa ja hänen kalliisti ostetun ja ihanasti kaunistetun seurakuntansa palveluksessa ilmaisee hän seuraavissa värssyissä

”On morsian mull’ tunnettu,

mi mielestän ei mene,

niin ihmeen kauniiks’ puettu,

ett’ toist’ en moista tienne.

Hän vaikka vaan on päällä maan

- jos tallattu ja parjattu,

tai maailman pilkkapiste -

laps’ kuintenk’ armas Jumalan

hän oma on ja itse

kaunotar Karitsan.

Kakstoista tähtee valoaan

levittää ruunustansa,

ja aurinkoisen kirkkahan

on loiste puvullansa.

Yltympäri sen säteri

ja vaatteus on valkeus.

Onp’ enkelparvi paras

tät yljän sydänkäpyistä

ain vartioimaan harras

korkeimman käskystä.

On rakas mulle neitsyt tää

on ilo suuri sangen,

ett armokutsun yljältä

sen kalliin saanut olen

kans tulemaan tään armahan

palvelukseen, seurueseen.

Siis tahdon rukoellen

ja kivoitellen hänellen

ain’ olla uskollinen

– mä kunnes kylmenen!”

Olkoot nämä vainajan omat sanat elävimpänä johtona lukijalle tämän kalliin kirjan sisältö. Näitä rakkaan vainajan kalliita todistuksia ovat ystävät halanneet saada uudestaan painettuina luettaviksi, kun sen aikuisia ”Kristillisiä sanomia” ei ole enään saatavissa, ja tästä heidän hartaasta toivomuksestaan on SLEY ryhtynyt niiden julkaisemiseen. Kun jo puoli vuosisataa kulunut kun nämä kirjoitukset ensi kerran Suomen kielellä ilmestyivät, niin on selvää, että tässä nyt julkaistussa kokoelmassa on täytynyt tehdä keveällä kädellä kielellisiä oikaisuja. Suokoon Herra, että näidenkin kautta vielä kerran Suomen Siionissa uudistuisivat nuo evankelisen herätyksen ihanat kevätpäivät ynnä autuaallisten armokihlausten ja ensimmäisen rakkauden kalliit virvoitushetket iloksi ja lohdutukseksi väsyneille vieraalla maalla.

toukokuussa 1904 Johtokunta